Olikohan viisasta istahtaa tähän koneen äärelle triplaespresso mukissa? Huono ajankäytöllinen suunnittelukykyni ei pettänyt taaskaan, kun aamukuuteen kirjoitin kahdesta biisistä deadline-nuotteja. Parin nukutun tunnin jälkeen printtasin laput ja menin postiin. Nyt olisi päiväunien paikka. Olin eilen ensimmäistä kertaa studiossa levytyksen jälkeen. Studiotyöskentely on aina hidasta, oli kyseessä minkälainen proseduuri tahansa. Sain aloitettua lappujen kirjoittamisen vasta 23 aikoihin illalla.
Elämä tuntuu välillä niin raskaalta vastoinkäymisineen, ettei eteenpäin mene kuin menemisen pakosta. Voimia jaksamiseen saa hakea. Fyysisistä voimista on tietenkin turha puhua nyt, kun lihastyöllä saa juuri silmiään pidettyä auki. Homo sapiens on siitä veijarimainen olio, että niin paljon tuhoa ja mielipahaa kuin se saakin aikaan, on se samaa lajia niiden kanssa, jotka myös auttavat jaksamaan. Eräs veijari se bloggaa palkallista työaikaa, mutta saa samanaikaisesti toisella puolella maata pilkkivän sisarensa terästämään muistojen suloisia karkeloita. Ja eikun runoksi.
Katsoin viime yönä videon Stingin 'Ten Summoner's Tales'. Välillä tuppaa unohtumaan, kuinka loistava muusikko ja lauluntekijä Sting on. Muistui mieleen hänen keikkansa viime kesänä Roomassa. Ilta oli niin upea, että se sai unohtamaan kokemani mielipahan siitä, etten ehtinytkään päivällä Dominic Millerin mestarikurssille. Olin nähnyt saman konsertin aikaisemmin Hgissä huhtikuussa. Se keikkahan oli kiertueen ensimmäinen. Meininki oli tuolloin vasta hakusessa, eikä Areena ollut tilana kauhean inspiroiva jokerinaaman pällistellessä lavan ylävasemmalla. Välttelimme väentungosta ja istuimme taaimmaisilla penkeillä kaimani Malmivaaran kanssa, joka oli 7 kk:lla raskaana. Niinpä bändin hiottua settiään 1,5 kk ja esiintyessään nyt Circo Massimolla Italiassa, jonka maakunnassa sijaitsee yksi Stingin lempikartanoista, olivat puitteet edulliset hekumalliselle konsertille.
Sting oli minulle suuri vaikuttaja jo nuoresta tytöstä lähtien. Ten Summoner's Tales -kiertueella -93 näin konsertin Udinessa rasittavan italialaisporukan kanssa, sekä myöhemmin Turun Elysee-hallissa ja Hgissä.
Kirjoitin muutama pvä sitten tietääkseni ensimmäisen runoni. Sen nimi oli Sadomasokisti. Runo oli huono ja seuraavana päivänä vielä huonompi. Sitä seuraavana päivänä se oli hellyttävä. En ryhtynyt kirjoittamaan sitä runona, vaan merkitsin ylös Saariahon oopperan myötä pintaan nousseita ajatuksia. Lopputulos näyttikin runolta.
Äkillinen uuden vuoden aaton kuumeilu on talttunut, ja tänään jo laulelin Hendrixin 'Hey Joe'ta a cappellana. Liki 10 v. on haaveenani ollut laulaa 'Freedom' bändin säestyksellä. Listaan voisi lisätä Hendrixin hienot balladit sekä 'Burning of the Midnight Lamp'in värisyttävältä 'Electric Ladyland'ilta.
Olen tehnyt uuden vuoden lupauksia, mutta yleensä ne pitävät parhaiten, jos pidän ne omana tietonani. Pyrin lupauksillani eettisempään toimintaan sekä ammitilliseen kehitykseen.
Olen valmistellut mielessäni pitkin päivää uutta blogi-kirjoitusta, mutta vallitsevien uutisten takia tuntuvat kaikki kirjoitukset vähän hölmöiltä. Ainoastaan Jushtshenkon voitto Ukrainan presidentinvaaleissa oli helpottava tuulahdus oikeastaan koko viime vuosien uutiskirjossa. Luonnonkatastrofeissa ainoa mielentuskaa helpottava tekijä on se, että ne eivät ole syntyneet ihmisten toimesta. Näissä mietteissä tällä kertaa.
Jostakin käsittämättömästä syystä sain marraskuussa levynjulkkarilahjaksi kahdet jouluvalot. Toisien lahjoittaja, armas pikkuserkkuni, selvensi, että hänen mielestään niukkaan sisustukseeni sopii kitch oikein hyvin. Hän ei muistanut, että asunnossani oli jo ennestään kahdet valot juuri samasta syystä. Vaan nytpä on sitten neljät. Tervetuloa thai-hierontaan -valot, pianon päällä maljakossa olevat, pikkuserkkuni lahjoittamat helmikoristeiset, sekä vielä paketissa olevat, perinteiset, siskolta.
Illansuussa oli pieni keikka. Säestin ja lisäksi improvisoin jotakin pianosoolona. Olen kuunnellut Maria Ritaa. Levy on hyvä ja tulee soimaan stereoissani vielä vuosia. Muutoin yksinäisen iltahetken katkaisi kummitytön puhelu, jossa hän kiitti yksisarvisesta. Kuvailtuaan yksityiskohtaisesti miltä se näytti ja mitä värejä ja hepeneitä siitä löytyi, hän kertoi nukkuneensakin sen kanssa.
Aamuyöstä näin painajaista. Se vähän hämmensi työmotivaatiotani. Ehkä syön eilisen rippeitä ja kaadan lasiin ostamaani vermuttia (kerron nämä tuikitärkeät yksityiskohdat, kun kommenteissa ehdittiin jo huolestua). Sitten aloitan puhtaalta pöydältä. ">pikkuserkkuni, selvensi, että hänen mielestään niukkaan sisustukseeni sopii kitch oikein hyvin. Hän ei muistanut, että asunnossani oli jo ennestään kahdet valot juuri samasta syystä. Vaan nytpä on sitten neljät. Tervetuloa thai-hierontaan -valot, pianon päällä maljakossa olevat, pikkuserkkuni lahjoittamat helmikoristeiset, sekä vielä paketissa olevat, perinteiset, siskolta.
Illansuussa oli pieni keikka. Säestin ja lisäksi improvisoin jotakin pianosoolona. Olen kuunnellut Maria Ritaa. Levy on hyvä ja tulee soimaan stereoissani vielä vuosia. Muutoin yksinäisen iltahetken katkaisi kummitytön puhelu, jossa hän kiitti yksisarvisesta. Kuvailtuaan yksityiskohtaisesti miltä se näytti ja mitä värejä ja hepeneitä siitä löytyi, hän kertoi nukkuneensakin sen kanssa.
Aamuyöstä näin painajaista. Se vähän hämmensi työmotivaatiotani. Ehkä syön eilisen rippeitä ja kaadan lasiin ostamaani vermuttia (kerron nämä tuikitärkeät yksityiskohdat, kun kommenteissa ehdittiin jo huolestua). Sitten aloitan puhtaalta pöydältä.
Aamulla katsoin Lumiukon tv:stä, nyt stereoissani soi Jarmo Savolaisen SoloDuoTrio-levy. Tein lohipiirakkaa, jota olen tehnyt joka vuosi saatuani ohjeen exäni äidiltä. Ulkona on kaunis ilma.
Muistan joulun 12v. sitten Mantovassa. Olin sairastellut monta viikkoa selvittämättömistä syistä. Kehoni oli pumpattu täyteen antibiootteja ja Pronto soccorson henkilökunta osasi jo tervehtiä minua ovelta. Minua hoitanut lääkäri oli lohduttava ihminen kärsimyksissäni. Hän osoitti kiinnostustaan Suomen historiasta ja kehui kerran ruusuhenkseleitäni. Tein aiheesta myöhemmin laulunkin.
Jouluaattoa ei Italiassa juuri vietetty, se oli työpäivä. Muistan, kuinka pinnistin heikot voimani päästäkseni juna-asemalle ja Veronaan kavereitani tapaamaan. Tarkoituksemme oli illallistaa rumpalin kotona, mutta paikalle saapuikin porukkaa, joka kattoi pöydän oluella ja hashiksella. Aattoyönä siivosimme wc:stä Roberton oksennuksia.
Tänä vuonna joulu tuntuu tähänastisista parhaimmalta. Toivottavasti ensi vuonna mielessä on sama ajatus. Seuraavin säkein toivotan kaikille Oikein Hyvää Joulua:
Juhlapäivän taikaa
suuren onnen aikaa
Maailman ylle rauha laskeutuu
Riemulaulu raikaa -
taivaan ääriin asti kantautuu
Näin vasta illansuussa alkaa tokenemaan eilisistä tunnelmista, joita Tavastian eilinen konsertti tarjosi. Koko ilta oli aivan loistojuttu! Tavastia oli täynnä väkeä ja tunnelma mielettömän tiivis. Yleisö huokui energiaa ja se kyllä ulottui lavalle asti. Tiukkana housebandina soittanut Control veti hienosti ja esiintyjinä kuultiin toinen toistaan parempia Strummer-tulkkeja.
Saavuin paikalle myöhässä. Heti takahuoneeseen astuttuani: "Hyvä että tulit, sun vuoro oli kaks biisiä sitten. Seuraavaksi lavalle menet sitten sinä". Tuntui mielettömältä tulla kauheasta lumimyrskystä savuisen, matalan takahuoneen kautta 400-päisen yleisön eteen ja "alkaa vetään" siitä, kuinka ihan oikeasti olen "so bored with the U.S.A". Lavan edessä riehui poikia ilman paitaa.
Joe Strummer oli Aki Kaurismäen ystävä. Hän näyttelikin elokuvassa I hired a contact killer. Tästä syystä Kaurismäki oli lahjoittanut ravintolansa Dubrovnikin jatkopaikaksemme. Yhteishenki, ilo ja yleinen tyytyväisyys hehkui koko ryhmän kasvoilta aina aamuneljään saakka. Kun hyvästelimme toisemme joulun viettoon, vannotimme toisillemme, että meno tästä sen kun paranee ensi keskiviikkona Tampereella.
Viime viikonlopun tragedia osoitti sen, kuinka fysiikka ei kestä, vaikka henkisesti jaloillaan pysyisikin. Opettelee viisi päivää jälleen hengittämään ilman haukkomisen sijaan, potee rintakipuja ja kuumeilee sängyssä. Mitä mustempi sisin, sitä enemmän yrittää peitellä, mutta änkyttää, kun joku kysyy, mitä kuuluu.
Samaan aikaan eräs säveltäjä panikoi väkikatoa ja lähettää kutsun konserttiinsa. Upealle konserttikokemukselle tulee sattumalta jatkumoa, kun oma aika antaakin myöden. Musiikin voima näyttää mahtavuutensa vielä kolmannessakin täyttymyksellisessä konsertissa. Kiitokset Timo Alakotilalle, Teemu Viinikaiselle ja Joonatan Rautiolle. Näin joulun aikaan tiellä liikkuu monta viisasta tietäjää. Kiitos lisäksi niille näkemyksellisille ihmisille, joiden ajatuksiin olen saanut viime päivinä tutustua. Kiitos musiikkitoimittaja Seitzille, joka välitti aitoa rakkautta musiikkia kohtaan ja antoi uusia innostuksen eväitä.
Uusia ideoita soi siis päässä. Syntyy niistä mitä tahansa, on pääasia, että inspiraatiota uuteen on löytynyt. Levyprojektin stressioireet alkavat lieventyä. Joulu ei kulukaan yksin, vaan säveltämisen parissa. Kiitos Jeesus ja Mooses, tätä hetkeä, olen odottanut!
Eilisiltainen palaveri webmasterin kanssa toi taas uutta inspiraatiota näiden kotisivujen kehittämiseen. Uusia kuvia mm. levynjulkkarikeikalta on ilmestymässä sivuille lähitulevaisuudessa.
Toissapäivänä sain junassa puhelun italialaiselta pianisti-ystävältäni, joka viime hetkellä varmisti tulevansa tänään konsertoimaan Helsinkiin. Hän pyysi saada harjoitella luonani tänä aamuna. Tuossa 'salongin puolella' hän nyt pimputtelee Shumannin Papillonsia niin, että naapurit varmaan luulevat, että täällä asuu sittenkin maailmanluokan pianomestari. Soitin B-tutkinnossani Schubertin a-mollisonaatin D537. Nyt, vuosien jälkeen, saan hämmästyksekseni kuulla senkin olohuoneessani jumalaisen kauniina ja ihmeellisenä. Myöhemmin illalla mm. tämä kaikki saksalaisessa kirkossa klo 19.
Nöyrät kiitokseni kaikille Vieraskirjaan kommentoineille. Toivottavasti en tuota pettymystä jatkossakaan.
Olen palannut kotiin Rovaniemeltä, jonne lähdin heti levynjulkkareita seuranneena aamuna. Kotimatkalla soi Aretha Franklin. Holy Moses. Loma oli niin rankka, että päätimme kavereiden kanssa käväistä ensi viikolla ulkomailla-Eestin-mailla lepuuttamassa ruumista edellisviikkojen jännityksistä. Sehän tuntui tiivistyvän äärimmilleen Poikakuoro-musavisajoukkueen vierailijajäsenenä, pinnistellessämme tietouttamme (?) tietokonepelimusiikin säveltäjien name-droppingissa.
En ole syönyt enkä nukkunut kunnolla pariin viikkoon. Nyt yritän palautua. Levynjulkkareista jäi hieno muisto. Sekä komppi- että solistisoittajat musisoivat mielettömän hyvin. Lavalla koettiin intensiivisiä hetkiä, jotka toivottavasti välittyivät katsomoonkin.
Lähtöpäivänäni Bolognaan 2.11.2002 satoi Hgissä lunta ensimmäisen kerran sinä talvena. Asian voi tarkistaa 'Sahara'-kappaleen tekstistä. Tänä vuonna siihen kului yli 2 vkoa pidempään.
Eilinen Lauluntekijäklubi oli lämminhenkinen ja onnistunut. Huomisen konsertin suhteen se kohdisti ajatuksiani toisaalle ja varastoi hyvää tunnelmaa mieleeni. Soitimme puolen tunnin setin. Yleisö tuntui tykkäävän ja niin mekin. Joonatan tuumasi keikan jälkeen, että "nämä biisithän alkavat luistaa, kun muutamia kuukausia olemme niitä veivanneet". Hän kertoi nähneensä kulttuuriministerin katsomossa.
J. Karjalainen Bluegrass soitti mielettömän hienon setin. Yhtye on toiminut yli 20v, alun perin nimellä Speed Limit. Karjalainen astui laulajan paikalle muutama vuosi sitten. Soittajat ovat vaihtaneet instrumentteja keskenään, paitsi Janne Viksten, joka on viihtynyt banjo sylissään teini-iästä asti. Jii oli mahtava. Harvassa ovat ne taiteilijat, joiden ilmaisu on noin vahvaa ja itsellistä. Klubilla soittivat myös Lauri Tähkä&Simo Ralli.
Älyttömän nastaa oli myös tutustua itse Jukka Karjalaiseen, jota en ollut aikaisemmin tuntenut, mutta jonka kanssa juttu kulki oitis kiinnostavissa aihepiireissä. Esittäytyessään hän sanoi sanoi tykkäävänsä biiseistäni. Kerroin puolestani hänen olevan lähes ainoa suomalainen, jonka levyjä olen ostanut. Hyllyssäni on jopa eräs nimikirjoituksella varustettu cd, jonka sain lahjaksi ystävältäni, joka oli kirjoittanut jousiarreja tuolle levylle. Hän tuumasi, että eipä siis ihme että diggailemme toisiamme, jos musiikkimakumme käyvät samaan suuntaan.
Keskiyön jälkeen kävellessäni kaupungin halki soi baarissa 'Merenneitoni ja minä'.
Ei geesus, olenko minä noiden mestareiden joukossa??!! Eihän tätä usko todeksi!
MADONNA: One more chance
R.E.M.: I wanted to be wrong
HECTOR: Ei selityksiä
GRAM PARSONS: 1000$ wedding
JIM CROCE: These dreams
JOHNNY CASH: In My Life
LAURA SIPPOLA: Kaukana
JONI MITCHELL: Blue
JONNA TERVOMAA: Suljettu sydän (akustinen versio)
CYNDI LAUPER: True colors
PHIL COLLINS: Everyday
/ Radio Suomi
Viime yö oli tuskallinen. Voin pahoin ja hourin sekavia. Jossakin vaiheessa muistan tuulettaneeni päätäni ulos ikkunasta, että oloni kohenisi. Tuuli oli kova, se jäi mieleen. Aamulla en olisi millään jaksanut herätä. Mutta kun nyt tässä vihdoinkin istua huohotan kuin remontin jäljiltä, mietin, että olikose tänään kun niitä kelloja siirrettiin. Kaikessa tarkkuudessani ja pinttymyksissäni tämä sekavuus on hellyttävää.
Olen kuullut yökäyttäytymiseni olevan eläväistä sorttia. Exäni kanssa jaksoi ikuisesti naurattaa eräs yöllinen välikohtaus, kun nousin istumaan selittäen suulaasti jollakin käsittämättömällä siansaksalla. Kärsivällinen avomieheni kuunteli hymyillen. Lopulta olin todennut, että 'eihän tästä saa mitään selvää', paiskannut pääni tyynyyn ja jatkanut unia.
Kuuntelen Bachin Das Wohltemperierte Klavieria. Richterin soittamana. En ole kuunnellut aikoihin klassista musiikkia. Tarve sille heräsi, kun julkaisin oman levyni, joka kuulostaa tällä hetkellä lähinnä rasittavalta. Sitä vain on turha itkeä kenellekään, koska tuntemukset näyttävät olevan sellaista herkän mielen löpinää, joka on aivan ilmeistä tälläisen prosessin jälkeistä mielenliikettä. Se kuuluu asiaan.
Sen sijaan voi keskittyä Bachiin. Samalla muistella aikaa, jolloin soitin enemmän klassista pianoa. Muistissa on säilynyt jokainen hetki ja vuosiluku, jolloin minkäkin preludin ja fuugan soitin. Richter saa Bachin kuulostamaan ylimaalliselta. Kristallinkirkasta sulokkuutta, ja sitä jylinää, kun puhutaan Asioista. Ja niiden väliltä kaikki. Oikeastaan ei tee mieli käyttää metaforia, tämä on vain Puhdasta Musiikkia. Richterin tempot tuntuvat kaikki oikeilta ja Das Wohltemperierte Klavier yhdeltä teossarjalta, ei 48:lta preludilta ja fuugalta. Tämä musiikki vie ja kuulijansa vikisee.
Rupesin tekemään ruokaa niin kuin en olisi eläissäni mitään syönyt. Mestarikokki (mestarikokki?) pääsi vauhtiin, kattilat kolisivat ja veitsi viuhui. Tässä sitä nyt on koko wokkipannullinen, kenelle minä tämän kaiken syötän?
Rupesin miettimään ruoanlaitolleni jotakin syvempää merkitystä, ja tajusin, etten ollut syönyt kunnolla koko kesänä. Olin vain keitellyt studiossa sumppilitkuja ja haukannut jotakin kätevää, sen mitä stressiltäni syömään pystyin. Tärkeää herkkäkorvaisena taiteilijana olemisen lisäksi oli pitää huolta siitä, ettei kellään muulla studiossa ollut nälkä.
Nyt taidan ottaa syömiseni takaisin. Tai sitten vain ylidramatisoin tämänkin iltapäivän kulun. Tosiasiassa minulle vain sattui iskemään nälkä.
Sain hurmaavan kirjeen, jossa ilmoitettiin myönnetystä tuesta levyäni varten. Kävin samantien viemässä byrooseen todisteita masterin kuluista ja vouhkottamassa hyväntuulisuuttani. Taloussihteeri mainitsi, että "levysi taitaa olla aika hyvä, ainakin talon väki sitä kovasti on kehunut". Hyvä Lare!
Sain myös postia Teostolta, jossa minut kutsuttiin tervetulleeksi sen jäsenkuntaan. Käytössäni on yksi ääni. Pääsen siis vaikuttamaan vaikkapa "minunkin mielestäni piratismi on rikos" -keskusteluun.
Illalla tapasin ystävääni, johon olin tutustunut reilu vuosi sitten Villa Lantessa. Vaiherikkaan Rooman kuukauden lisäksi meitä yhdisti sukulaissieluisuus. Joimme luonani aperitiivit ja menimme syömään läheiseen ravintolaan. Hän sanoi, että ilmeeni olivat saaneet lisää sävyjä ja pehmeää, hyvänlaatuista epäröintiä. Hän kysyi olinko rakastunut.
Haimme levyt eilen. Autossa laitoimme testiksi yhden levyn soimaan. Kolmannella raidalla se alkoi hyppimään. Hienoa! Nyt olohuoneeni on täynnä pahvilooria täynnä Saharaa. Myyntiin on kelpuutettu 8 moitteetonta cd:tä. Enää 992 kpl:ta levyjä kuuntelematta. Mietin, voiko tämä olla totta.
Ei ole oikeasti tarkoitus, että kuuntelisin kaikki levyt läpi. Mutta on kirjoittamaton sääntö, että juttua parannellakseen voi aina heittää muutaman ylilyönnin. Sen sijaan totisinta totta on, että suomalaisen, laadukkaan painotalon kätköissäkin piilee bugeja, jotka syöksyvät sellaisenkin kimppuun, joka ei voi soittaa levy-yhtiöön sanoakseen, että "hoitakaapa homma".
Minua ei huvita kuunnella levyä ollenkaan, ei ole huvittanut aikoihin. Luulen sen kuuluvan prosessiin. Kyllä se into taas palaa ja jossain jo kyteekin. Tällä hetkellä mikään ei ylevöitä mieltä paremmin kuin John Coltrane ja A Love Supreme.
Uusitut nettisivut julkaistiin tänään, ja levy ilmestyy kauppoihin keskiviikkona.
Ilma on kaunis ja syksyinen. Viihdyn tässä vuodenajassa niin hyvin. Liekö aistien valpastuminen syynä viime aikojen mielenliikkeisiinkin. Viime keskiviikkona Viaporin Myllyteatterin Tapaus A:n ensi-illassa alkoi ahdistamaan, vaikka esitys olikin hieno. Olin säveltänyt näytelmään kappaleen, jonka kuulin nyt ensimmäistä kertaa. Tosin onneksi se ei ollut ahdistukseni syy, hyvin vetivät musiikkipuolenkin.
Toisenlainen mielenliikutus tuli eräs lauantai, jona kävelimme Pauliinan kanssa Seurasaareen. Raitis ilma, keskustelut, joiden aiheita en edes muista, hyvä seura, syysaurinko ja vapaus sillä hetkellä toivat sanoinkuvaamattoman tunteen.
Vaikka yskä on jatkunut kuukauden päivät, pitäisi llalla pystyä laulamaan. Tein viime viikolla uuden kappaleen, enkä meinaa malttaa odottaa sen esittämistä. Kappaleen nimi on Toinen.
Emu soitti Digeliuksesta ja kertoi, että levyä ollaan jo kyselty. Eipä olisi sellaistakaan ihmettä uskonut tapahtuvan.
Perjantaina hain Suomenlinnan lautalta levynkansimatskun. Olin hermostunut ja sydämeni pomppi niin, että jouduin ottamaan betasalpaajaa. Lauttalaiturilla tapasin kontrabassoaan kantavan Pekka Lehden. Huolettomasti hän toivotti hankkeelle menestystä. Joillekin tämä kaikki on tuttua rutiinia ja selvää pässinlihaa. Väitän joka tapauksessa, että hysteriaa kavahtavana tämä kokemus stressioireineen ei ole eksotiikan hakua, eikä tunteenomaisuuteni tuotosta. Kaikkihan me reagoimme vastaaviin kokemuksiin jollain niistä muutamista defenssimekanismeista, minä tällä tavoin.
Mikään ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että takana on valtaisa työmäärä. Sen sisältämät vaiheet ovat laajalta kirjolta; sisältöä, pieniä yksityiskohtia, henkilökemioita, tilanteen hallintaa, konkretiaa, suuria linjoja, aikatauluja, luovuudessa piehtarointia, kaavakkeiden täyttöä, organisointia, studioaikoja, sovitusten kirjoittamista, monitorin tuijottamista, elämyksellistä demojen kuuntelua, editointia, timen ja vireen tarkkailua, lukuisia iltoja, jolloin lähden studiosta vannoen mielessäni, etten ikinä enää tee levyä.
Nyt kaikki, niin masteroitu audio kuin levyn visuaalinen osio, ovat kirjekuoressa valkoisen hyllyni keskimmäisellä tasolla. Maanantaina vien sen painoon.
Takana ovat eiliset bileet, jossa juhlin levyä ja kolmekymppisiä. Paikalla paljon ihania ystäviäni. Viikko sitten blondiinnuin. Kuuntelen Mozartin F-duuri oboekvartettoa K370.
