Toinen levy on otettu vastaan hyvin. Lehdissä on ollut siitä juttuja, viime torstaina hesarissakin, ja radio on soittanut biisejä. Linkkejä juttuihin löytyy näiltä kotisivuiltakin. Tuntuu, että kymmenen vuoden työ alkaa viimein kantaa hedelmää. Muistan vuoden takaisen hetken, kun kuulin ratikassa, kuinka radiosta soi Koko väki koossa. Kummastelin, kun se ei tuntunutkaan niin ihmeelliseltä. Arkirealistisesti ajattelin, että sellaista nyt välillä tapahtuu. Niinhän se on vieläkin. Mutta nykyään huomaan ihmettyväni enemmän, kun kuulen laulujani eetteristä.
Minulla on tapana huomautella itselleni tilanteissa, joissa törttöilen tai sähellän jotakin. Tätä yksinpuhelua ei aina edes itse huomaa. Niinpä on hätkähdyttävää, että kohdalle sattuu tilanteita, joissa oma ääni alkaa radiossa laulaa itsestäni lähteviä ajatuksia ja tuntemuksia. Lähde on ulkopuolinen, mutta ääni sisäpuolinen. Hassu tunne, jos voitte kuvitella.
Selailin lehtihyllyä. Silmiin osui lehti nimeltä Painonvartijat. Huvittavaa tämäkin. "Siitä puhe mistä puute" tai jotain sinne päin. Luin nimittäin otsikon olevan Pianonvirittäjät. Niin se on, oma viitekehys vaikuttaa kaikkiin aistihavaintoihin. Helmeilevää helmikuuta kaikille.
Viikko hurahti ja tämä sunnuntai vietettäköön pyjamassa hamaan iltaan asti. Tunnelmaa varjostavat uutiset Gazasta. Historiahan pursuaa esimerkeistä, joissa väkivalta on vakaa ja ainoa tie rauhaan, eikö niin?
Toinen-levy on aloittanut maailmanympärysmatkansa ja kiertää kodeissa ja pitäjissä julistaen rauhan ja rakkauden sanomaa. Aina niin mielelläni mainitsen levykauppa Digeliuksen, jonne mennessäni kaupan pitäjä Emu ottaa vastaan hymyssäsuin ja kädet ojossa halaamaan. Sieltäkin saa uutta levyä!
Tuli mieleen, että raapustaessani omistuskirjoituksia levynkansiin julkkarikonsertissa, kävi samoin kuin Mieli-levynkin julkkarikonsertissa. Pääni oli sen verran ohuessa yläpilvessä, että kirjoitin päivämäärät miten sattuu. Miltäs kuulostaa "Juhalle 1.10.2008, Laura" (viikko sitten kirjoitettu päiväys)? Tämä pienenä selittelynä, mikäli joku huomaa levyn kansissa päiväyksen vuodelta ennen ajanlaskumme alkua.
Sain kummitytöltäni tekstiviestin "Hyvää nimipäivää ja hyvää nimipäivää ja hyvää nimipäivää ja hyvää nimipäivää. Ai niin... Tajusit kai että tarkoitin 'hyvää nimipäivää'." Tällä yhdeksänvuotiaalla on mainio huumorintaju. Joulukortistakin löytyi teksti "Hyvää joulua, totisesti". Tänä toivotuksien päivänä siis: Hauskaa alkavaa viikkoa kaikille.
Kävelin koko matkan jatkotutkintoseminaarista kotiin. Poikkesin lähikaupasta ostamaan Crema di mascarpone jäätelöä, jonka 900 millilitran purkista kahmaisin puolet kulhoon. Toissailtaisen levynjulkkarikeikan jälkeisissä mainingeissa tuumasin, että Laurakin voi nyt hieman törsätä.
Kertakaikkiaan. Vielä koko sunnuntainkin hiippailin liikutuksen tilassa ja kertailin illan antia. Väkeä oli paikalla niin paljon, että ulkopuolelle jäi kiemurtelemaan jono pitkin Graniittilinnan korttelia. Uskomatonta! Ihmisten läsnäolo tiivisti tunnelmaa, yleisöstä vilauteltiin ihq lakanoita, enkä minä tiedä, miten olisin kaikkia kiittänyt. Hetkestä tallentui useita valokuvia ja jopa YouTube-videoita. Valokuvista korkeimmat pixelit löytyvät Vesa Härkösen slideshowsta, jonka suosikkejani ovat yhteiskuva Petestä ja Tuuresta, sekä Kepan hienostunut rumpukapulointi.
Levy on näin ollen virallisesti julkaistu (pam) ja se on saanut hirveän hyvää asuinsijaa muun muassa Radio Helsingin eetterijulkaisussa. Sinne minä matkaan huomennakin yhdeltätoista Njassan haastateltavaksi.
Hellurei ja hellät tunteet. Syvät pyrkimykseni kääntää unirytmi normaaliksi vesittyy, kun aherran täällä yötä vasten. Levy julkaistiin, ja sen myötä sain kotisivuillenikin ääninäytteet levyn kappaleista. Ne löytyvät Kuuntele-sivulta. Levykaupoista mainitsen tietysti mieluiten Popparienkelin, Digeliuksen ja Levykauppa X:n kaltaiset erikoisliikkeet. Tavaratalojen myynti kun koostuu muustakin kuin levymyynnistä, on parempi mainostaa pienempiä.
Julkaisun myötä on kaikenlaista promootiota. Suomen Kuvalehti teki jo viime vuoden puolella haastattelun, joka tulee ulos tammikuun aikana. Tänään äänitettiin juttu Radio Suomen (94MHz) Lähikuvassa-ohjelmaan. Se tulee ulos sunnuntaina 11.1. iltakymmenen aikoihin, ja on kuunneltavissa sen jälkeen viikon Yle Areenassa.
Epävirallista palautetta olen saanut jo yllättävänkin paljon. Myös Vieraskirjaan kirjoitettuja tervehdyksiä on ollut ihastuttavaa saada - sydämellinen kiitokseni!
Olen jännittänyt tulevaa lauantain keikkaa jo viikon verran. Itseäkin ihmetyttää, että miksi aina pitää jännittää etukäteen. Liekö se sitten valmistautumista henkiseen koetukseen. Tervetuloa siis lauantaina 10.1. Juttutupaan levynjulkkari-konserttiin. Aloitamme soittamaan klo 21. Toivottavasti näen teitä paikalla runsain joukoin!
Kaksi viikkoa etelän lämmössä tuli parhaaseen saumaan. Puhelin jäi yöpöydän laatikkoon ja läppärini tarpeelliselle huoltokeikalle. Miten vahvalta iho tuntui auringon ja meriveden jälkeen. Päivittäinen kuntoilu toi energiaa ja elinvoimaa kehoon. Paluu Suomeen ottikin sitten tavallista lujemmalle. Tässä maassa on ihana kieli, ystävät ja työ. Mutta sääolosuhteet epäinhimilliset! Joka ikinen päivittelee samaa asiaa. Kunnes seisautetaan talvipäivä ja kesän odotus voi taas alkaa.
Ja sitten. Levy-yhtiöstä tuli viesti, että levyt olivat saapuneet. Huh huh. Luulin, että tälläinen konkari ottaisi asian jo ihan viileästi. Viileys oli kaukana ja dramatiikka käsin kosketeltavaa, kun levyt nähdessäni menin niin hämilleni, etten puoleen tuntiin katsonut niitä ollenkaan. Selittämättömästä syystä tuntui vain helpommalta vilkuilla levyjä epäluuloisesti ruskean pahvilaatikon läpi. Nenästäni alkoi vuotaa verta ja muistin, että aivan sama yllättävä verenvuoto tapahtui Sahara-levyn valmistuttua. Kylläpä sitä taas osataan tunteilun taito, voi voi... Mutta nyt sitä saa, nyt sitä saa. Ensin ennakkoon nettikaupoista, ja 7.1. lähtientavallisistakinkaupoista.
Huh huh. Levy lähti painoon tänään. Ensimmäinen single-lohkaisu Rakkautta vain on ennakkokuuntelussa MySpace -sivulla. Huomenna on konserttisarjan viimeinen konsertti Ateneum-salissa, kun soitamme Kauko Röyhkän kanssa. Ylihuomenna, lauantain aamuna, lähden kahden viikon lomalle. Ajoitus lomailuun tuntuu nyt erityisen osuvalta.
Mieleni on niin huojentunut ja iloinen! Perjantain konsertti meni todella hyvin. Läpi konsertin pysyi rauha, jonka puitteissa tuntui pystyvänsä todella tekemään myös musiikkia. Ateneum-sali on akustiikaltaan ihana paikka. Laulajana ei voi ikinä väheksyä monitoroinnin merkitystä, ja tällä kerralla se oli täysin kohdallaan. Ja sitten: miten fantastista oli soittaa oikealla flyygelillä!
Olen käynyt tänä syksynä pitkästä aikaa piano- ja laulutunneilla. Oli niin upeaa päästä todella kuuntelemaan pianon sointia ja tekemään sellaisia pianistisia asioita, joihin sähköpianon kaltaiset korvikkeet helposti lannistavat. Vaikka olemme soittaneet konsertin kappaleita useilla keikoilla, pidimme silti bändin kanssa treenit ja hioimme sovituksia ja yksityiskohtia. Kepa ja Pete lauloivat stemmoja, joita harjoittelimme vielä takahuoneessa ennen keikan alkua. Kuten Lauluntekijä-sarjan konsertit ovat olleet, oli tälläkin kertaa sali loppuunmyyty.
Seuraavana päivänä soitin Maritta Kuulan kanssa Sellosalissa. Myös siellä oli flyygeli. On tämä yhtä juhlaa, kun saa peräkkäisillä keikoilla soittaa oikeaa soitinta. Kyseessä oli Rytminen rutistus -tapahtuma Espoossa. Olin ajatellut tulla suoraan keikan jälkeen kotiin. Mutta tunnelma oli niin mukava ja lavalla soitti hienoja artisteja, että jäinkin aivan loppuun asti.
Ensi viikosta lähtien päivät täyttyvät viimeisten stemmojen äänityksestä, miksauksen viimeisistä viilauksista, ja sitten onkin jo masteroinnin aika. Tänään sessioimme levynkansien kimpussa, alkavat olla valmiit nekin. On tässä jännät paikat.
Toissapäivänä ilmestyi Ipanapa 2 levy, jossa mukana seikkailee säveltämäni ja laulamani pikku-kissa Piukusuu. Sain postissa tekijänkappaleen, ja veikeitä veijareita siellä näytti riittävän. Ei tarvitse Piukusuun huonossa seurassa miukua.
Kirjoittelen tässä juuri ennen illan Ateneum-salin konserttia, jossa soitamme Liisa Akimofin taustatukena. Pidimme sound-checkin jo päivällä ja tässä on hetki aikaa hengähtää. Parin viikon päästähän esiinnyn Lauluntekijä-sarjan solistina itse. Konsertti on samalla taiteellisen tohtorintutkintoni ensimmäinen konsertti.
Levyä miksataan edelleen. Prosessi alkaa loksahtaa mielessäni kohdalleen - jos se nyt ikinä on levällään ollutkaan. Kyse on enemmän psykologiasta kuin soivan vision hötkyilystä. Hävettää huomata, kuinka neuvoton sitä on, kun prosessi vie ja tunteet yrittävät seurata mukana.
Eilen soitin ystävälleni pyytääkseni häntä lounaalle kanssani. Näitä lounaita/päivällisiä olemme viettäneet jo vuodesta 2003, ja ne ovat olleet yleensä vähintään nelituntisia, intensiivisiä keskustelusessioita. Puhelimessa sain kuitenkin kuulla ystäväni kuolleen. En oikein meinannut saada surultani nukuttua.
Huomenna on pyhäinpäivä. Toivotan kaikille rauhaisia syysiltoja, kynttilän valoa ja hiljaisuutta hektiseen arkeen.
Ateneum-salin Lauluntekijä-konserttisarja on lähtenyt hienosti käyntiin. Väkeä on tullut niin paljon, etteivät kaikki ole aina mahtuneet sisään. Salin tunnelma on ollut huikean intensiivinen lavan molemmin puolin.
Tänään takana on kahden keikan päivä. Ensi viikonkin keikkalista näyttää tiheältä. Joka välissä olen yrittänyt kuunnella levyn kappaleiden miksauksia, joita tippuu sähköpostiini muutaman päivän väliajoin. Vaikeita aikoja eletään. Maailmantalous sikseen, tarkoitan nyt enemmänkin tätä levyprosessia. Se on pitkällä, lopputulos jo häämöttää. Minä huomaan taiteilija-diivan astuvan esiin, olen hermostunut ja tuskailen. Miksaaminen on aika kamalaa touhua. Oli raakamateriaali miten hyvää tahansa, voi miksaaminen viedä linjaa aivan mielipuolisiin suuntiin. Se tuntuu itselleni raskaimmalta vaiheelta. Tunne kun on tuttu myös Sahara- ja Mieli-levyn kohdalla.
Merkitsen muistiin (tai muistan merkitsemättäkin) kohtia sieltä täältä, joissa mielestäni on pielessä oktaaviala, volyymi tai tunnelma, tai joissa karsin soivia elementtejä saadakseni laululle enemmän tilaa. Suuret linjat ovat tärkeitä - tiedän sen. Siksipä kerroin Anna Hanskin juhlavuotis-konsertissa Aleksanterin teatterissa hieman häpeillen näitä miksausvaiheen tunnelmiani ja kontrollointihaluani yksityiskohtien suhteen. Mutta sainkin ystävällisen muistutuksen siitä, kuinka arkkitehti-designer Mies van der Rohen mukaan Jumala asuu yksityiskohdissa. Mieltäni se huojentaa.
Olemme viettäneet studiossa päiviä aina sunnuntaista asti. Tällä hetkellä kappaleita on saatu purkkiin seitsemän. Olemme hyvässä aikataulussa, vaikka työtahti on ollut leppoisa ja olemme onnistuneet välttämään puskemista. Sessioimme nyt siis lauluja, joiden jälkeen kaiken äänimateriaalin pitäisi sitten olla purkissa. Vaikka kaikki on sujunut tosi mukavasti, olen kulkenut vähän jäljessä ja tehnyt töitä ilman sen suurempia tunteenpurkauksia. Vasta tänään, Mä tiedän -biisiä laulaessani, tuli sellainen tuntu, että tästähän tulee hieno levy.
Teimme lyhyen päivän, sillä suunnitellut kaksi biisiä menivät purkkiin nopeasti. Ehdin jumppaan ja sain vetristeltyä lihaksia mukavasti. Oli niin kaunis ilma, että lähdin illalla vielä lenkille. Tästä lenkkeilystä on salakavalasti muodostunut pienehkö addiktio, enkä tiedä, onko riippuvuussuhde vahvempi raittiiseen ilmaan, luontoon vaiko endorfiineihin. Tein hyvän loppuspurtin juostessa vielä portaat ylös. Kotona katsahdin peiliin. Näin, kuinka kaulallani hiipi valtavan kokoinen hämähäkki. Taivas, kuinka säikähdin. Huitaistuani ensireaktiona pitkäkoiven pois, tajusin, ettei oloni ole mukava, mikäli kotiimme asuttautuu moisia kotitonttuja. Löysin hämyilijän lymyilemästä sohvatyynyn alta, ja kuljetin kauniilla pedillä vierailijan ulos. Näitä tuttavuuksia on tullut lenkkipolulla vastaan enemmänkin: toissapäivänä törmäsin kettu-repolaiseen, jonka kanssa katselimme toisiamme metrin etäisyydeltä pitkän aikaa. Ensimmäisenä kyllästyin minä ja jatkoin matkaani.
Ilmeisen vaikealta tuntuu kirjoittaa kuluvasta sessiosta. Huomenna on tarkoitus äänittää kappaleet Toinen ja Lauluja sydämistä. Molemmissa on sen verran vaatelias tunnelma, että huomaan tietynlaisen sisäänpäin kääntymisen jo alkaneen. Se on ihan hyvä merkki. Jos tunne jatkuu, on huomenna helppo keskittyä.
Olen vetänyt almanakkaan rukseja ja viettänyt aikaa lähinnä sovitusten kimpussa. Instrumentaatio on sama kuin Sahara-levyllä: torvisektio, nokkahuiluja ja kanteletta. Ahkerasta lenkkeilystä poksahtanut selkä on saanut parin päivän venyttelykuurin ja alkaa jo notkistua. Kahdesta kappaleesta sovitukset ovatkin valmiina, mutta sitten tämä murheenkryyni, HC-mies, joka yllätti minut hankaluudellaan. Kaikki soi kyllä päässä, mutta sellaisena mössönä, etten erottele sieltä yhtään mitään. Senpä takia keitin kahvit, paistoin voisarvia ja päätin kirjoittaa muutaman rivin tänne.
MetroLive julkaisee pienen haastattelun perjantain Metro-lehdessä. Kerroin siinä toisesta pitkäsoitostani, joten julkaisen hieman tietoja täälläkin. Seuraava levy valmistuu siis joulukuussa. Kappalelista on seuraavanlainen:
Marttyyri
Parasta ryhmää
Mä tiedän
Ei oo helppoa kellään
Kiinnostaa
HC-mies
Lauluja sydämistä
Elämä ja kuolema
Käkikello
Toinen
Rakkautta vain
Komppiryhmässä taituroi kanssani tuttu tukijoukko: Peter Engberg, Tuure Koski ja Kepa Kettunen. Koko yhdentoista kipaleisen albumin nimeksi tulee Toinen. Pidän lyhyistä ja ytimekkäistä nimistä, ja minusta on aina hienoa, jos albumin nimi tulee kappaleiden lyriikoista tai otsikoista. Toinen-nimistä kappaletta emme ole soittaneet paljoakaan keikoilla. Minusta onkin kivaa, että levyltä löytyy myös livekokemattomia yllätyksiä. Sävelsin biisin heti Sahara-levyn ilmestyttyä. Saimme taltioitua levylle intensiivisen tunnelman. Joonatan Rautio soittaa siihen sopraanosaksofonilla muutamat sävelletyt melodiat, sekä kunnon jazz-soolon, aivan lumoavan sellaisen, joka kruunaa kappaleen helmeilevän hienosti. Tuottaja Janne Oinas on toiminut yhteistyökumppanina, jonka kanssa kaikki on sujunut saumattomassa yhteisymmärryksessä.
Ensi viikolla alkaa ensimmäinen studiosessio sitten kesäloman. Heti perään pyörähtää käyntiin myös kokoamani konserttisarja lauluntekijöistä Ateneum-salissa. Lavalla lauluntekijöitä joka toinen perjantai. Lippuja on jo varattu jokaiseen konserttiin. Kannattaa olla nopea ja varata liput ajoissa, jos haluaa päästä tiettyyn esitykseen.
Palaan nyt sorvin ääreen (vaikka aivan HC:ltä vaikuttaakin).
Jääkaapissa kököttää kaalinpää, jonka saimme Tuure Kilpeläisen kanssa viime viikkoisen keikan jälkeen kiitokseksi järjestäviltä tahoilta. Mukana tuli myös pullo Rajamäen etikkaa. Olen auttamattoman huono säilöntäasioissa, mutta jotain käyttöä sille tulisi löytää. Kaalinpää koristi lavakattausta J.Hearthillin keikalla, jonne syöksyin suoraan Nurmijärveltä. Näin se on suorittanut ainakin jo esteettisen tehtävänsä.
Lenkkeily on tuonut virkistävää oloa. Sen myötä alkoi tulla ryöpsähtäen myös uusia laulun aiheita. Yhden sain jo valmiiksi. Sävelmässä on jazzillisempia sävyjä ja tekstissä sopivaa naiiviutta. Ensi viikolla lähdemme Jyväskylään keikalle. Katsotaan, olisiko biisi jo tuolloin repertuaarissa.
Huvilateltan jatkoklubi Juttutuvassa jatkuu. Huomenna torstaina on siis luvassa keikka pitkästä aikaa koko &Tuki-bändin voimin. Mukana soittaa myös Joonatan Rautio tenori- ja sopraanosaksofonissa. Peter on estynyt, joten häntä tuuraamaan saatiin loistava Giant Leapistakin tuttu Saku Mattila, joka on jo tuttu tuuraajakasvo tässä bändissä. Aloitamme klo 22. Soitamme lauluja tulevalta albumilta sekä otteita Mieli- ja Sahara-levyiltä. Tutussa Juttutuvassa, Säästöpankinranta 5. Tervetuloa!
Lauantaiehtoota kaikille tänne eksyville. Edellisessä merkinnässä unohtui taas kiittää kaikkia niitä mieltä kohottavia kommentteja, joita olette vieraskirjaan jättäneet. Kiitos! Kaikenlaiset mielipiteet, keskustelut ja asiallinen kritiikki ovat edelleen tervetulleita. Työpäiviä on kulunut Piukusuun torvistemmoja kirjoitellessa sekä Riku Keskisen levyn merkeissä. Virkistävän päiväkeikan päätteeksi vietimme eilen iltaa ystäväni Annukan kanssa. Väsyneinä aamuyöhön asti kikatelessamme tuntui kuin olisimme hyvästelleet kesää.
Keskiviikkona äänitämme puhaltimet Piukusuu-lastenlauluun. Levyn tuottaja Lasse Kurki meilasi juuri version, johon oli räiskinyt kohottavaa banjonsoittoa sekä Kuoppamäen Samin tamburointia. Versiosta tulee kyllä tosi kiva! Ensi viikolla on normaaliin keikkailutahtiini verrattuna harvinaisen tiivistä. Torstaina on Maritta Kuulan keikka Korjaamolla ja perjantaina konsertti ensin Tuure Kilpeläisen kanssa Nurmijärvellä, jonka perään kiireellä Juttutupaan, jossa bändimme soittaa J.Hearthillin kanssa Sydänmäen musiikkia. Lauantaina juhlii Diamond synttäreitään. Komppailen kekkereissä Marittaa ja Marjo Leinosta sekä soitan omia biisejä.
Sovitukset omalle levylle ovat jääneet toistaiseksi vasta pääkoppaan, mutta ehtinevät tästä hiljalleen paperillekin, tai tarkemmin monitorin screenille. Hyväksi havaittu instrumentaatio pysyy samana kuin Sahara-levylläkin. Normaalin torvisektion (tp, tsax, tb) lisäksi mukaan tulee jälleen nokkahuiluja ja kantele. Erityisesti nokkahuilu on mielestäni niin yliveto soitin, että sitähän pitää käyttää joka kohtaan. Uusia biisejä ei ole syntynyt pitkään aikaan, vaikka muutamia yksittäisiä rivejä on paperille rustautunutkin. Kriteerit kasvavat omassa päässä, mitään huttua ei jaksaisi kirjoittaa. Kyllä kai se sopiva iskelmä sieltä tulla tupsahtaa kun uskaltaa antaa aikaa joutenololle.
Heinäkuu heilahti niin että vilahti vaan. Kesä kului aika pitkälle muissa kuin musiikillisissa merkeissä. Oli haikeuksia ja vaikeuksia, jotka opettivat paljon ja toivat elämään elämisen makua. Vasta viime viikolla aikoi aktivoitua, kun pidimme pienen studiosession ja äänitimme beniniläisen Bonaventure Bessanhin soittoa ja laulua. Lopputulos kuulosti todella hauskalta. Lauantaina soitimme duo-keikan Peterin kanssa Pax-festivaalin jatkoklubilla. Kanssamme samana iltana soitti kaksi erinomaista bändiä, Marbleheroes sekä Captain Cougar.
Syksyn tulo tuntuu jo luissa, vaikka kesän toivoisikin jatkuvan. Syksyssä on aina joku tuttuuden tunne. Ehkä se johtuu siitä, että syntymäni ajoittui syyskuulle. Vaikka kesällä en keikkaillut kuin nimeksi, on konserttikalenteri syksyä kohden täyttynyt ja sorvi pyörähtänyt käyntiin. Eilen treenasimme lauluntekijä Riku Keskisen levytystä varten, joka alkaa ensi viikolla. Treenien jälkeen äänitimme SoundTrack studiolla Ipanapa II levyä, johon olen tehnyt kappaleen, joka kertoo pikku-kissa Piukusuusta. Pianhan jatkuvat myös oman levyni nauhoitukset (tai digitykset, kuten nykyään on tapana), ja sovituksia täytyisi alkaa kirjoittaa. Työ tuntuu oudolla tavalla levolta. Vahva tunne siitä, että jotakin on tapahtumassa, pitää mielen rauhallisen innokkaana.
Tulin juuri Käpylän kyläjuhlilta, jossa soitin keikan John McGregorin riveissä. Mieli on levollinen ja kiitollinen. Levyn pohjat on nyt äänitetty. Sessiot Finnvoxilla menivät hienosti. Yksitoista biisiä kaiken kaikkiaan. Niistä jokaista on soitettu keikoilla edes kerran. Levystä tulee iloinen ja riemuisa. Se kai lienee päällimmäinen fiilis jo pidemmältä ajalta. Vielä kesä ja kaikkea - Allahille kiitos. Nyt on hyvää aikaa kirjoitella esim. puhallinstemmoja, jotka äänitetään sitten syksyllä. Kuvia-sivulle ilmestynee pian todistusaineistoa sessioista B- ja F-studioissa.
Takana on intensiiviset kaksi päivää studiossa. Yhdestätoista kappaleesta viisi on tehty. Eilen meni vähän pidempään, mutta tänään lähdimme kotiin jo yhdeksän jälkeen. Kaikki on sujunut älyttömän joutuisasti, helposti ja hyvin tunnelmin. Välillä jopa pieni liikutuksen kyynel silmäkulmassa. Työskentely Jannen kanssa on ollut sujuvampaa ja mukavampaa kuin saatoin ikinä kuvitella yhteistyön tuottajan kanssa olevan. Tuure, Kepa ja Peter soittavat niin kauniisti, etten sanoja löydä. Kuriositeettina mainitsen huomanneeni sellaisenkin seikan, että muutama kappaleistani on kestoltaan vain kolme minuuttia. Tiedä mitä on tapahtunut, että radiosoittopituutta säätelevä sormi on vaivihkaa päässyt hipaisemaan tämänkin säveltäjän silhuettia. :-)
Soitin oman pystypianoni lisäksi Finnvoxin alakerrasta löytyneellä vanhalla Blüthner-pianolla. Sen soundi on pehmeä ja liikuttava, todella kauniin kuuloinen. Kahdessa biisissä soitan Wurlitzerilla. Rhodesilla tuplailen muutaman melodian. Kävikin sitten, tosiaan, niin, ettei flyygeliä tällä levyllä kuulla sitten ollenkaan.
Täällä kotona ilmentyy samaan aikaan hieno perhetapahtuma, kun sekä kliivia että apostolinmiekka työntävät kukkia aivan vimmatulla voimalla. Erityisesti jälkimmäiseen liittyy mystiikan tuntua, kun kasvi näyttää kukkansa vain vuorokauden ajan. Kolme kukkaa on puhjennut tähän mennessä. Nyt tulollaan on seitsemän nuppua samassa lehdessä.
Huomenna työt Finnvoxilla jatkuvat kello yhdeksän.
Piano, tosiaan, vietiin eilen Finnvoxille. Äänitykset alkavat sunnuntaina. Viikossa pianon pitäisi totuttautua uuteen kosteuteen ja päästä vireeseen. Huvittavaa oikeastaan, kuinka raskaalta tuntuu, kun oma soitin on poissa. Jo neljättä kertaa olen ollut kulkemassa pianon ääreen soittamaan, ja huomannut sitten, että eihän paikalla ole kuin matto.
Levytystä on nyt planeerattu perin pohjin. Tuotantopalavereita ja mielipiteiden vaihtoa on käyty lähes päivittäin. Reilu viikko sitten pidimme demosession bändin kanssa ja pistimme purkkiin raakaversiot. Kaikki sujui tehokkaasti ja pienin muutoksin. Hyvät ja luottavaiset ovat fiilikset. Pohjien jälkeen pidämme taukoa ja jatkamme päällekkäisäänityksin tuonnempana.
Käväisin pienessä nenäleikkauksessa (kyseessä ei ollut plastiikkakirurginen toimenpide, vaikka kuinka yritin väittää, että tavoitteena oli D-kupit ha ha). Paranemisenkin takia on oikein hyvä, että myös laulut tehdään vasta syksyllä. Olen treenannut paljon pianonsoittoa. Äänitämme tälläkin kertaa samoin kuin Sahara-levyllä, eli pianot ensin, muu bändi vasta siihen päälle. Saharaa muuten pitäisi saada piakkoin myös useammista kaupoista. Tähän asti varmin tapa on ollut surfata nettikauppaan.
,%20Clivia%20miniata%20IMG_9696.jpg){kind=link}
