Ajatusjuhlat   07/08 2007

Eilenillalla Janne Viksten toi kamat ja kytki ne paikoilleen. Aamulla aseteltiin mikit, testailtiin ja viimein aloitettiin äänitys. Tomi Koposen virittämä piano soi taivaallisesti. Tästä toisesta levystä tuleekin aivan erilainen. Sen työnimenä kulkee Maisema. Saimme äänitettyä seitsemän kappaletta, mikä on aika huikea määrä. Välillä oli pientä hakemista. Osa kappaleista taas meni purkkiin ensimmäisellä otolla. Toivon, että prosessi kulkisi helposti, intuitiivisesti ja samalla tunteella kuin mitä biisinkirjoitus silloin, kun langan päästä on saatu kiinni. Mutta se, millainen levystä tulee, muuttuu varmasti mielessäni vielä. Janne suostutteli laulamaan myös 19.1.1996 säveltämäni biisin Ajatusjuhlat, joka on aika progressiivinen, kuten kappaleeni tuohon aikoihin tuppasivat olemaan. Tuntui imartelevalta, että joku muistaa noin vanhoja kappaleita. Ajatus alkoi kyteä mielessä. Mutta sen näkee sitten huomenna, kun sessio jatkuu. Nyt pitää levätä. °°°°°°°°°°°°

Kommentoi (0)



Jatkuu   20/06 2007

Laulutupa-klubi nostaa taas päätään. Paikaksi on vaihtunut Club Liberté ja kokoonpanoja hieman kevennetty. Myös toivomuksia on otettu huomioon saadun palautteen perusteella. Suositut klubi-illat vietetään edelleen lauantaisin, ja tulevia päivämääriä ovat

* 6.7. Maritta Kuula with Laura Sippola, Tuomo Dahlblom & Tuure Koski [kuvia]
* 29.9. Tuure Kilpeläinen with Laura Sippola &Tuki sekä
* 10.11. Liisa Akimof with Laura Sippola &Tuki
(peruuntunut!).

Kilpeläisen keikalla rummuissa soittaa Kepa Kettunen sekä Akimofin keikalla kitarassa on Tuomo Dahlblom. Ylityöllistynyt Joonatan Rautio saxofoneineen jää näiltä keikoilta pois oman taiteellisen työnsä viedessä miestä. Libertéssä soittopuoli on savuton ja baarin puoli jatkoaikasavuisa.

Kaikki artistit ovat tehneet uusia biisejä, joita on tarkoitus esittää kyseisinä iltoina. Kuulan keikkaa varten teemme kappaleista aivan uudet sovitukset. Odotan näitä iltoja kovasti ja palan halusta päästä pianon taakse näin hienojen laulujen ja soittajien reserviin.
Nähdään Kallion kupeessa, toivottavasti sankoin joukoin!

* Näiden lisäksi myös 12.8. Heikki Salo &Tuki Tampereen Telakalla sekä
29.8. J.Hearthill &Tuki Helsingin Juttutuvassa *


Kommentoi (6)



Studio Elo   21/05 2007

Koko-teatterissa alkoi uusi musiikkiklubi, jossa soitti kolme kiinnostavaa kokoonpanoa. Konsertin jälkeen matka jatkui pienen mutkan kautta Liberté:hen, jonka sunnuntaijameissa kävin kutsusta huolimatta vasta nyt ensimmäistä kertaa. Jamidebyyttini tein bongorumpujen soittajana!

Olen keikkaillut viime aikoina enimmäkseen privaatisti tai sitten Tuure Kilpeläisen ja Maritta Kuulan riveissä. Viime lauantaina soitin pitkästä aikaa pienen soolokonsertin. Nautin kesän käänteestä ja nukun yöni paremmin kuin aikoihin. Uusi levy on suunnitteilla ja juuri varasin studiopäiviä elokuulle. Siitä tuleekin sitten jotakin aivan erilaista!

Kommentoi (0)



Kevätretki Keski-Suomeen   21/04 2007

Teimme mukavan keikkareissun Jyväskylän Jazz Baariin Tuure Kilpeläisen ja Jussi Jaakonahon kanssa. Keikkapaikka oli maineeltaan tuttu, mutta uusi sijainti tuli todennettua vasta nyt. Pienen soundcheckin jälkeen lähdimme majapaikalle, joka olikin reissun toinen kohokohta itse konsertin lisäksi. Yövyimme nimittäin upeassa hirsihuvilassa, joka sijaitsi reilu 15 km Jyväskylän keskustasta järven rannalla kaikkine mukavuuksineen. Ennen illan showta Tuure ilmensi kokintaitojaan ja valmisti meille herkullisen aterian puusaunan lämmetessä rannan tuntumassa.

Laulumies Kilpeläisellä on vankka kuulijakunta, ja tällekin keikalle oli tullut väkeä useamman sadan kilometrin takaa. Edessä mukana laulavat kaunokaiset tekivät vaikutuksen ja kohottivat illan tunnelmaa. Tuuren kappaleita on mukava soittaa ja laulaa. Niissä on selkeyttä, joka tarjoaa erityisesti juuri keikkatilanteissa antoisat rajat suhteellisen vapaalle soittamiselle.

Keikan jälkeen lähdimme aika nopeasti majapaikalle. Omat viininsiemaluni jäivät vähäisiksi lupauduttuani ajamaan konkkaronkan kotiin seuraavana aamuna. Pieni väsymys painoi alkuviikon Teoston kevätkokouksesta, joten tämä sopi mainiosti. Ruokaa oli vielä jäljellä, seura mainiota ja puitteet niin idylliset kuin voi tuhansien järvien maassa olla. Seuraavana aamuna, viserryksen kaikuessa pitkin peilityynin järven pintaa ja palokärjen nakuttaessa pihakoivussa, siivosimme paikat, pakkasimme auton ja lähdimme ajelemaan kohti pääkaupunkia.

Kommentoi (0)



Jatkot   06/02 2007

Muistatte varmaan sävellyskilpailun kesällä 2005, jossa kappaleeni 'Kaunis mieli' sai ensimmäisen sijan. Biisi on päätymässä Johanna Kurkelan tulevalle albumille. Tie levylle oli nopea. Juuri kuulin tuottajalta, että kappaleen pohjatkin on ehditty jo äänittää. Rumpuja soittanut hyvän-hengen-Risto laittoi viestiä, josta tulkitsin, että versio oli todella sydämellä soitettu. Ja kuinka sopivaa, että kitarassa taituroi kukapa muukaan kuin Peter. Kappale sai myös laulajan, joka ei voisi mielestäni siihen paremmin sopia.
Itse olen sukeltamassa jatkotutkimuksen ihmeelliseen maailmaan, kun aloittelen taiteellista tohtorintutkintoani Sibelius-Akatemiassa. Pähkäilin ajatuksen kanssa vuosia, mutta nyt kun ensimmäiset askelet on otettu, tuntuu prosessi vetävän mukanaan valtavalla innolla. Niinhän se on. Luonnollinen temponi on aina ollut hidas. Ja kun lopulta jotain lopulta tapahtuu, se lähtee ryminällä.

Kommentoi (0)



Strategioita   17/01 2007

Pidimme viimein bändipikkujoulut. Michael Breckerin muistolle, tottakai. Tammikuu on muusikoille hiljaisinta aikaa. Freelancerit ovat hyvässä asemassa sikäli, ettei viikonpäivillä ole merkitystä. Siksipä juuri maanantai-illat ovat mitä sopivimpia illanvietto-tarkoitukseen. Hioimme tulevaisuuden strategioita ja puhuimme tietenkin kaikenlaista hudaa.
Sain Peteltä Rautiaisen 'Uskonnonpastori'-sinkun, jota olen kuunnellut nyt viime päivät. Ihastunein olen tietenkin Peten kitaransoittoon. Ostin myös levyalesta Dylanin 'Modern Times' sekä Coldplayn 'Parachutes'. Kaikki vaikuttavat lupaavilta lisäyksiltä levyhyllyyn. Pian alkaa biisintekosessio Marittan kanssa. Katsotaan ja kokeillaan, mitä voisimme saada yhdessä aikaan.

Kommentoi (0)



500 ja 2 000 000 000   11/01 2007

Kävin soittamassa ja hieman taustalaulamassakin 500 kg lihaa -levylle. Uuden albumin on tarkoitus tulla ulos helmikuussa. Projekti tuntui todella mukavalta ja antoisalta.

Applen julkistaessa matkapuhelinmallinsa kerrottiin myös, kuinka iTunes-palvelun kautta on ladattu jo yli kaksi miljardia musiikkikappaletta. Se tarkoittaa vajaa kahta miljardia euroa. Juttelimme juuri Peterin kanssa siitä, kuinka otollisen alusta tuo tarjoaa välistä vetämiselle. Saan itse silloin tällöin iTunes-myynnistä epämääräisen tilityssumman. On mahdotonta valvoa, kuinka paljon biisejä on todellisuudessa ladattu. Niin kauan kuin on ollut musiikkibisnestä, on ollut myös ulkopuolisia hyötyjiä ja keplottelijoita. Muodot tai toiset kehittyvät ja seuraavat markkinoita. Kukapa tietää, minkälainen vyyhti digitaalisesta myynnistä vielä joku päivä aukeaa.

Kommentoi (2)



Kiitos!   15/12 2006

Kiitos kuluneesta keikkavuodesta kaikille teille mielettömän hienoille muusikoille ja laulaja-lauluntekijöille, joiden kanssa olen saanut kunnian soittaa.
Kiitos suurenmoiselle yleisölle, joka läsnäolollaan on kannustanut yhä intensiivisempiin tulkintoihin ja jakanut musisoinnin iloa meidän kanssamme.
Rauhaisaa Joulun odotusta ja toivoa uudelle vuodelle. - L


Kommentoi (0)



Lirilii ja liriloi, näin laulu hilpeänä soi!   04/12 2006

Laulutuvan päätösklubi jätti sanoinkuvaamattoman tunteen. Nukuin pitkään ja heräsin hymy vielä aamullakin korvissa. Aprikoimme Tuuren kanssa ennen keikkaa, mitenköhän mahtaa sujua, kun Joonatan, bändin vahva luottomies, keikkaileekin Jukkis Uotilan kanssa Japanissa, jättäen näin housebändin nelihenkiseksi. Lisäksi puolet kokoonpanosta oli tuuraajia: rummuissa Mikko Pöyhönen ja kitarassa Petri Krzywacki. Molemmat hoitivat kuitenkin tonttinsa niin hyvin, että kumpainenkin setti onnistui todella nostamaan fiilikset. Juttutuvan ulkopuolella kiemurteli jono tupakansavuiseen tupaan.

Kun Dingoaika oli ohi, oli Heikki Salon luotsaama Miljoonasade yksi teininä eniten kuuntelemistani yhtyeistä. Tuleva konsertti laittoi kuuntelemaan läpi pitkästä aikaa levyt, joiden kappaleet kerran olivat minulle todella rakkaita. Voisi sanoa, että lauantai-iltana toteutui unelma vuosien takaa, kun sain soittaa ja laulaa niitä kappaleita samalla lavalla tekijänsä kanssa. Nostalgioinnista huolimatta, tai sen lisäksi, olimme kyllä koko yhtye varsin liikuttuneina monessa kohtaa konserttia. Salo on niin taitava biisinkirjoittaja ja erityisesti lyyrikko, että hänen tarinansa vaikuttivat kuhunkin meistä luoden salakavalia väristyksiä pitkin selkäpiitä. 'Liriliin' tarinointia kuunnellessa ja kompatessa tuntui, että päästiin juuri siihen ytimeen, mistä lauluntekemisessä parhaimmillaan on kysymys. Keskustelimme tästä vielä keikan jälkeenkin; kuinka laulaja-lauluntekijyydessä on kyse juuri henkilön, musiikin ja tarinoiden yhteisestä aaltopituudesta.
Laulutupa jatkuu (muodossa tai toisessa) ilmeisesti kesällä. Informoin osaltani jatkosta täällä. Kuvia klubi-illoista löytyy kuva-osiosta sekä täältä. Kunnioittaen kiitän kaikkia vieraitamme sekä yleisöä, joka on ollut kuin suuri aurinko, paistaen suoraan sydämiimme.

Kommentoi (4)



Final   23/11 2006

Kiire palasi varkain. Vielä eilen nautiskelin neljän beniniläisen valmistamaa ja tarjoilemaa herkullista ateriaa ja keskustelin african bluesista. Mutta tässä sitä taas ollaan, luurit korvilla ja silmät lasittuneina, työpöydällä kymmenen nuotinnettavaa biisiä. Vuoden viimeisen Laulutuvan materiaali on kuitenkin taas vaikka kuinka innostavaa, ja veikkaan suurenmoista konserttia ensi viikon lauantaiksi. Koska Miljoonasade on juuri päättänyt 20-vuotiskiertueensa, soitamme materiaalia, joka poikkeaa bändin setistä. Kuultavissa on mm. Heikin soolotuotantoa sekä ilokseni muutama vähemmän kuultu vanhempi MS-kappale. Heikki ehdotti esitettäväksi myös erästä hänen sanoittamaansa ja minun säveltämääni valssia, jota ei ole vielä levytetty. Yhteistyönä on syntynyt myös 'Kulkue', joka olisi minusta kiva soittaa. Ensimmäinen settilista on vieläkin hieman auki, mutta olen listannut siihen esim. 'Ikkunasta'-kappaleen, jota emme ole soittaneet aikoihin.

LT-klubin jatko on tällä erää epäselvä. Syynä on kuulemma se, että te, armoitettu yleisö, ette kuulemma juo riittävästi olutta. Sitähän minäkin, minusta olette aina olleet varsin edustuskelpoista väkeä. Mitäs sitä turhaa alkoholia kuluttamaan, kun se on niin epäterveellistäkin. Juonen vaihtuvat vaiheet kuuluvat kuitenkin asiaan ja uusia tuulia saapuu. Niistä sitten myöhemmin.

Kommentoi (3)



Maailman kapeat rajat   10/11 2006

Caritan vierailu Laulutuvassa oli suuri kunnia ja suuri ilo. Tuntui, kuin Juttutuvan olemus olisi muuttunut hänen astuessaan lavalle. Välillä kuultiin teatterinomaisia teoksia, väliin laulullisempaa. Paljon 70-lukua. Lavan edessä istunut mies tiedusteli etukäteen, saattaisiko pyytää nimikirjoitukset kaikkiin Caritan levyihin.

Myös Bonan konsertti tiistaina Tavastialla oli ikimuistoinen. Takuuvarmaa svengiä ja hienostunutta dynamiikkaa. Kuinka ihanaa oli tavata pitkästä aikaa! Kolmen vuoden jälkeen tuntui kuin olisimme nähneet viimeksi edellisviikolla. Hauskaa oli nähdä myös muuta bändiä. Etienne syöksyi heti vastaan. Ernestoon ja Samueliinhan olin tutustunut Pariisin reissullani reilu vuosi sitten.

Heti seuraavana päivänä sain vieraita Beninistä, Victor on Suomessa. Maailman rajat tuntuvat pieniltä. Siinä me istuimme ja joimme mustaherukkamehua olohuoneeni sohvalla kuin olisimme tehneet niin viimeiset viisi vuotta. Puhuttavaa oli Paljon.

Sain myös viimein hankittua Pro Toolsin ja muutamia mikkejä. Riittävä äänityskalusto alkaisi siis olla kasassa. Joulu (lahjoineen) on näin osaltani ohi ja sessiot voivat alkaa.

Kommentoi (0)



Helmeilyä   29/10 2006

Lauluntekijä-sarjan päätöskonsertti oli perjantaina. Lokakuu oli hyvin kiireinen ja teetti paljon töitä, mutta olen lopputuloksesta erittäin tyytyväinen ja hyvin mielin. Päätöskonsertissa tunnelma kohosi loppua kohden ja yleisö lauloi kuin kaunein enkelikuoro. Rakkauden suurta sanomaa, tottakai. :) Henkilökohtaisesti minua yllätti Kamerunin helmi -kappaleen saama suosio. Rumpalimme lauloi koko illan sen miksolyydistä asteikkokulkua ja paljasti neljältä aamulla halunneensa laulaa biisiin taustalaulua. Soitimme kappaleen siis bändin kanssa ensimmäistä kertaa. Kovasti odotan myös erästä toista Kamerunin helmeä tänne konsertoimaan.
Työt jatkuvat mm. Laulutuvan tiimoilla. Ensi viikolla on treenejä ja konsertti. Sitten on aika pitää myös muutama välipäivä.

Kommentoi (2)



Lauluntekijäsarjan päätöskonsertti lähenee   23/10 2006

Viime perjantaina Sansan konsertti sekä valmistelua Caritan Laulutupa-vierailua varten marraskuussa. "Kiitos Laura, kupongit tuli perille", viestitteli Kepa nuottilähetyksestä. Saamme kunnian soittaa hänen kanssaan vielä seuraavankin Laulutupa-keikan.

Kiire alkaa hieman hellittää. Keskiviikkona soitamme Tuuren ja Tuomon kanssa privaattikeikan Ovi-lehden bileissä. Paljon olen ehtinyt jo ajatella seuraavaa omaa kokoillan konserttiamme ensi perjantaina. Siitähän on aikaa, kun tämä yhtye on soittanut illan pääsolistina. Kuultavissa on myös harvemmin kuultua materiaalia, kuten esim. useasti yleisön taholta toivottu 'Kamerunin helmi'. Biisitoiveet imartelevat aina, kiitos siis niiden esittäjille! Soitamme tietysti myös uusia kappaleita. Pieni yllätyskin kuullaan illan aikana. Tuntuu yhtäkkiä hyvin jännittävältä ja odotan konserttia kovasti. Lippuja kannattaa edelleen varata etukäteen, konsertit ovat olleet varsin täysiä. Päätän terveiseni tältä erää tähän, voikaa hyvin.

Kommentoi (0)



Konserttisarja jatkuu yhä   15/10 2006

Tuure hurmasi yleisön Ateneumissa ei pelkästään lauluntekijyydellään, mutta myös steppaus- ja imitaattorintaidoillaan. Alangon lisäksi saimme näytteitä takahuoneessa myös Johnny Cashista. Erittäin hyvän mielen keikka meille tekijöille, toivottavasti myös yleisölle. Vierellään lavalla hänellä oli isäni vanha karttapallo, johon Beninkin oli merkitty vielä nimellä Dahome. Puolivahingossa tematiikkaakin löytyi, kun konsertti alkoi 'Turistilla' ja päättyi sanoihin "piirrän sormella viivaa karttapallon kylkeen". Sekunnissa mies jo tramppasikin ympäri lavaa tuoden pisteet taatusti kotiin (eikös?).

Ensi viikolla treenaamme Sansan konserttia varten, joka on siis jälleen perjantaina. Torstaina käväisen esiintymässä J.Hearthillin kanssa hyväntekeväisyyskonsertissa. Marraskuun nukun talviunta. Hyvä uutisia on, muuten, tulossa.

Kommentoi (3)



Kuulumisia   04/10 2006

Kiirettä on pitänyt. Olen tuntenut itseni välillä enemmän järkkäriksi kuin muusikoksi. Töitä on tullut tehtyä kovasti Carmoliksen pitäessä flunssaa taka-alalla. Mutta Joni Mitchelliä oli hieno soittaa viime perjantaina täydelle salille. Tätä piti tietenkin juhlia hurjin menoin. Huomenna on Maijan toiset treenit, ja perjantaina treenaamme lauantain Laulutupa-vierastamme Matti Johannes Koivua vielä ennen illan Ateneum-salin keikkaa. Perjantain konsertti on tietämäni mukaan loppuunmyyty, mutta lunastamattomat liput myydään puolta tuntia ennen keikkaa. Kannattaa siis yrittää. Ja tietenkin tervetuloa myös Laulutupaan, tuttuun tapaan ja tupaan.

Kommentoi (2)



Välispiikit   27/09 2006

Kohtaus viime keskiviikon keikalta.
Kaksi pikkutyttöä eturivistä viittaavat. Toinen kysyy, kuinka täällä voi olla, kun täällä ei ole yhtään ruusua. Rami huikkaa "mulla on kalsareissa ruusuja". Naurusta ei meinaa tulla loppua. Toisellakin tytöllä on asiaa. "Mitä sä oikein sanoit siinä ennen sitä laulua, ei tätä, jonka sä äsken lauloit, mutta ennen sitä, en kyllä muista sen nimeä, mutta jotain sä sanoit ja siis mitä sä siinä oikein sanoit?" Ja joku kuvasi tämän kaiken.

Kommentoi (3)



Eteerinen eetteri   15/09 2006

Anni kävi aamiaisella ja toi lahjaksi syksyn herkkuja. Espressoa tuli juotua quadruplo määrä ja kofeiinipiikki sai kropan tärisemään. Carmolis olisi voinut toimia paremmin, sillä kurkku on epäilyttävän kipeä ja flunssan uhka tuntuu yhä todemmalta.

Eilen onnitteli tarkkasilmäinen ja oi niin ihana Njassakin, ja kutsui juttelemaan lauluntekemisestä Radio Helsinkiin 25.9. klo 18. Tarkoitus on samalla promota myös Ateneum-salin Lauluntekijä-sarjaa.
Tavallaan olin, tahtomattani tosin, radiossa eilenkin. Soittelin nimittäin treeneistä Marittalle, joka sattui olemaan radiohaastattelussa samaan aikaan. Puhelin oli tietenkin jäänyt päälle ja keskytti kuulemma komeasti radiosessiot.

Cannonball Adderleyn in Europe! -livelevy soi tauotta ja kipinöi niin ihanasti kuin vain jazz voi. Sen lomassa kuului ulkoa mekastusta. Talonmies rähjäsi viereisen koulun tytöille, joita oli valokuvannut kotinsa ikkunasta hetkeä aikaisemmin. Nuoret kun ovat vuosi vuodelta fiksumpia, en ymmärrä moista käytöstä. Heissä on tulevaisuus, ja sitä synkemmäksi he sen rakentavat, mitä enemmän skeidaa heidän niskaansa kaadetaan. Aivan kuin murrosiässä ei olisi riittävästi kestämistä.

Kommentoi (1)



Hannu ja Kerttu -roudaus   14/09 2006

Tiesittekö muuten, että 'Hannu ja Kerttu -roudaus' on sellaista roudaamista, jossa kamoja ei viedäkään suoraan autosta lavalle, vaan ripotellaan pitkin matkaa niin, että kasseja ja keissejä seuraamalla löytää perille? Hannu ja Kerttu -roudausteamiin kuuluvat minun ja Ramin lisäksi Tuomas Logrén.

Kommentoi (0)



Ooppera-aamiainen   12/09 2006

Flunssa se on koko ajan kyttäämässä sopivaa hetkeä, jolloin iskeä. Sunnuntai meni leikkipuistossa, jossa kummityttöni teki meille maittavia jätskiannoksia hiekasta ja lehdistä. Aurinko paistoi ja valo sai kaiken näyttämään kauniilta. Eilen kävin aamulla säestämässä ja palasin kotiin nukkumaan aina oppilaan tuloon saakka. Illalla kertailin biisejä Kanneltalon konserttia varten ja tein korjailuja nuotteihin. Niin ja diggailin Marittaa - että ne laulut sitten ovatkin kutkuttavia. Jos flunssa on iskemässä, saisi se iskeä nyt, kun olisi hitusen aikaa sairastaa.

Tänään kävin katsomassa Käärmeen hetki -ennakkonäytöksen. Ensiepäröimisen jälkeen alkoi jutussa löytyäkin ideaa. Oopperan musiikki oli ainakin paikoitellen mieleen, lavastukset upeita ja ohjaus tavoittanut freudilaisen tunnelman. Esityksen jälkeen kirkkaaseen auringonpaisteeseen kulki lauma hämmentyneen näköisiä tuttuja. Voi se päivä alkaa näinkin.

Kommentoi (0)



Sieni   08/09 2006

Kurkotuin kastelemaan jukkapalmua ikkunalaudalla ja sen juurella jököttikin mehevä tatti. Ei siitä varmaan kastiketta saisi, mutta suupalan ainakin. Sienestä lauletaan myös huomisella keikalla Laulutuvassa, tervetuloa! [LAULUTUPA-KUVIA]

Kommentoi (0)




<= [ 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 ] =>