Bändipikkujoulut olivat mukavat ja leppoisat. Ei siihen jippoja vaadittu, kun vieraat olivat niin mukavia. Sen(kin) takia muistutus tämän syksyn levyuutuudesta: Turgan trio.
Olen kuunnellut Nick Drakea ja katsonut Paul Simonin Graceland dvd:tä. Loistavia molemmat. Uusi sävellys on valmiina, mutta siihen pitäisi tehdä sanat. Usein ne tulevat yhtä aikaa, mutta viime aikoina on ollut vallalla selkeä järjestys, jossa musiikki on painanut tulemaan kyselemättä sanoilta yhtään mitään. Se on tuntunut ihan hyvältä metodilta: sillä tavalla tulee eheärakenteisia biisejä - jos näistä nyt mitään idiomeja voi koskaan muodostaa.
Viikonlopun päätteeksi ja uuden aluksi Musiikkia. David Sanborn North Sea Jazz Festivaalilla. Ääni- tai videoesityksistä suosittelen erityisesti Bonan kappaleita 'Dina Lam' (sivulla kirjoitusvirhe) sekä 'Eyala'. Yhtyeessä soittavat:
David Sanborn (sax)
Brian Blade (drs, soittanut myös Joni Mithcellin viime kokoonpanossa)
Richard Bona (bass, kamerunilainen multilahjakkuus)
Joe Sample (pno)
Eilisillasta jäi juuri sopivasti punaviiniä pienen iltapäiväkännin aikaansaamiseksi. Lainasin kirjastosta Dylanin, Coldplayn, Neil Youngin ja Charlie Pattonin levyjä, ja kelaan niitä doubledeckissäni. Nukuin viime yön erinomaisesti, pääsin lepoon jo ennen kahta. Sain kuulla puhelimessa niin mukavan unilaulunkin Aku Ankan äänellä esitettynä. Aamulla heräsin hyvin yllättävään yhteydenottoon viiden vuoden takaiselta tuttavalta. Vanhempi naishenkilö, jota muut pitivät hieman outona, mutta minä diggailin, oli nähnyt nimeni jossain lehdessä. Hän kertoili kukkivasta orkideastaan ja tyttärestään töissä Parolan vankilassa. Naisesta pitäisi tehdä elokuva kansainvälisille julkaisukanaville.
Tuossa on nyt levyllinen Sydänmäen biisejä, joista pitäisi tehdä laput. Ajattelin, että se voisi olla tämän illan puhde. Biisit, muuten, ovat mahtavia. Uskoisin, että ensimmäisestä Laulutupa-klubista tulee ikimuistoinen. Antaa nyt Dylanin kirkua vielä aikansa. Sitten käärin hihat ja sytytän moottorin Sibeliukseen.
Muutama viikko sitten pyörtyi neiti Aloe ikkunalaudalla ja kaatui lattialle. Gasellimainen habituksensa taipui, eikä palannut enää koskaan ennalleen. Ilkeä äitipuolensa ei stressinsä uuvuttamana jaksanut kuin nostaa sen pystyyn, mullatkin makasivat lattialla monta päivää.
Aloe-parka on nyt katkennut kahtia. Sen tönköt puolikkaat jököttävät järkyttyneinä kuin mokoman emäntänsä keuhkot, jotka juuri luulivat pääseensä eroon pahasta nikotiinista.
Ilkeä äitipuoli on herännyt stressihorroksestaan. "Kaktusmultaa", sanovat. "Liika ravinne tukahduttaa neitipolon". Hän ostaa 6 l Kekkilää. Hän tajuaa hivenen, mihin kiireensä suhteuttaa. Aamuneljältä vastaanotettu viesti, "kummityttö kuumeessa, tarvitsee haltijaa", laittaa kiertämään leluosastolla ja etsimään yksisarvista ponia. Tunnusmerkkeinä ihana, jopa sarvi kiiltelee.
"Joulu on muutakin kuin bändipikkujoulujen järjestämistä", toivottavat lumiukot ilkeälle äitipuolelle näyteikkunan lasin läpi. Äitipuolen kassista pilkottaa sarvi.
On sunnuntai. Inspiroiva päivä. Sunnuntaipäivä ja pysähtynyt hetki.
Laulan ja soitan kaikki rakastamani laulut. Mitchelliä, Hendrixiä, Kingiä, Princeä. Kokeilen omia kappaleitani eri sävellajeista. Kehitän uusia aiheita ja jätän ne lojumaan pianon päälle hukuttamaan vanhemmat aiheet alleen.
Mietin minulle rakkaita ihmisiä. Tuttuja, joita ei enää tunnista. Tuntemattomia, joista henkii tuttuus. Rakkaita kaikki.
Väliaikaa, etsikkoaikaa, mietintäaikaa, ihmisiä, joille annan aikaa, itseäni, jolle opettelen antamaan aikaa.
Asioita, joista invalidisoitunut sydän kykenee vain laulamaan.
Olimme Tallinnassa. Söimme kauniissa japanilaisessa ja höystimme chilisuklaaleivosta Lapsang Souchong -teellä Pienessä Suklaapuodissa. Nurkassa oli vanha piano, joka oli vuorattu kasveilla, vaaseilla ja kaikenlaisella tilipehöörillä. Silmät turvonneina hotellin vuodevaatteiden pesuainemyrkyistä ilmoittauduin ryhmämme sympaattiseksi hölmöksi kävellessämme Vanhan kaupungin kaduilla, ja lipsautin suustani, kuinka tunsin olevani niin onnellinen siinä interiöörissä.
Nostalgioin edellistä Tallinnan reissua 1,5 vuotta sitten, kun vietin riemukasta iltaa Richard Bonan seurueen kanssa. Muistan, kuinka seuraavana päivänä laivani lipui harmaaseen Helsinkiin. Illalla menin säestämään Naisvoimistelijoiden tuntia. Muistan ne "tätäkö tämä kaikki on" -tunteet sekoittuneina hurmioituneeseen "elämä on ihanaa" -sekamelskaan.
Illalla italialaiset tulivat vielä iltateelle ennen kuin palasivat kotikaupunkiinsa Firenzeen. Nyt istun ja odottelen piano-oppilasta. Mietin, josko soittaisin loppuelämäni pelkkiä asteikkoja.
Voi niin kivaa niin kivaa. Parituntinen palaveri mukavan musadiggarin kanssa. Tajuan saavani ammattilaisen tukea Laulutuvan tiedottamisessa. Aika kuluu kuin siivillä ja tunnelma on niin lempeä. Kahvila näyttää kuin olisimme tipahtaneet veronalaiseen hienostokortteliin Ponte Vecchion kupeessa. Lopulta riennän kirpeään nollamittarituiskuun ja ravintola Pianoon, jossa Tommi Vainikainen synttärisankaroi.
Piano oli täynnä erilaisia muusikoita ja lava raikasi uskomattomista esityksistä aina Unit6:stä hurmosgospeliin, jota julistivat huikean lahjakas Jippu sekä Joonatan. Juhlien resepti oli juuri oikea: juomaa, paljon hyviä soittajia ja onnellinen isäntä levittämässä iloista fiilistä. Soitimme Timon kanssa 'Koko väki koossa', sekä loppuillasta, kun olisi jo ollut parempi jättää väliin, 'Good Girlin'. Mukaan tulivat myös Joonatan ja Rami. Lopun bändikokoonpanoa en enää muista, kun biisi äityi varsinaiseksi artsuksi ja siitä maailmanlopun 'Summertimeksi', ja lavalle tippui soittajia yksi toisensa jälkeen. Kun me muut riensimme Manalaan, jäi päivänsankari roudaamaan. Näin se menee. Suurenmoiset onnittelut vielä Tommille!
Tammikuussa starttaavan Laulutuvan laulaja-lauluntekijät ovat varmistuneet. Aikataulut löydät NYT-sivulta. Toivotan klubille menestystä ja pitkää ikää.
Pitkästä aikaa istuin sohvalla kirjoittamassa päiväkirjaan ja kuuntelin läpi Sahara-levyn. Alusta aivan loppuun asti. Kirjoitin päiväkirjaan: eihän tämä ole ollenkaan huono. Ei sen edellisestä kuuntelusta varmaan aivan vuotta ole, mutta aikaperspektiivi on riittävä todetakseni, että siitähän tuli hyvä levy. Aikaa tuntuisi kuluneen näistä tunnelmista paljon enemmän kuin reilu vuosi.
Olen samaan aikaan huolissani ja haaveileva. Ajattelen, että voisin vihdoin ommella rästiin jääneitä töitä. Tiedän kumminkin, etten saa aloitettua yhtään mitään. Pyörittelen tekemisiä mielessäni, kunnes tulee ilta ja on aika lähteä hurvittelemaan. Anni lupasi tulla käymään sitä ennen. Hän sanoi puhelimessa, että minut oli mainittu jossain tv-ohjelmassa. Annukkakin soitti yllättäen. Ystäväni ovat ihania. Metsänenkeli-Viipille hyvää nimipäivää!
Akatemialla juttelin basisti/lyömäsoittajapersoona Sara Puljulan kanssa tämän ammatin herkkyydestä; sen tarpeellisuudesta ja sen harmituksesta. Muusikon kanssa siitä on helppo puhua siksi, että ei tarvitse pelätä toisen luulevan, että kyseessä olisi jauhantaa muusikkouden mystifioimiseksi. Tietenkin yleisön tulee saada vaikutelma "hyvästä fiiliksestä". Osa ammatinkuvaa on se, että tehdään hyvä fiilis jos ei sitä valmiiksi ole. Jokainen muusikko myös tietää, minkälaista huoraamista se välillä on, ja mikä on Sen jälkifiilis. rnFiilissidonnaisuus vain on niin ~raastavaa~. Erityisesti sen merkitys tuntuu korostuvan oman musiikin esittämisessä. Olisinpa veturinkuljettaja. Heiluttaisin junan ikkunasta kaikille hyvännäköisille aatameille ja naureskelisin itsekseni "memyselfthebitch".
Kotona totesin, että ajatusten taso taitaa olla tätä, koska taidan olla tulossa kipeäksi. Flunssan on parasta sitten olla hyvä ja tulla sekä mennä, kun on aika astua lavalle ja laulaa. Jugurtin kannessa luki pvm 3.11. Avasin, söin ja tuumasin "This rocks". Tuskastelin nettimyynnin byrokraattisen puolen kanssa ja kuuntelin pitkästä aikaa musiikkia.
Eilenillalla soitin ystävällenikin purkaakseni näitä ajatuksia, mutta hänen lakkaamaton puhetulvansa sai minut vaikenemaan. En saata ruveta myymään juttujani, enkä tunkemaan piipitystäni ainoaan mahdolliseen taukorakoon. Levymyynnin suhteen olisi hyödyllistäkin opetella markkinahenkisyyttä. Sosiaalisissa kohtaamisissa se on vastenmielistä ja luonnotonta. Minusta löytyy pohjalaista miestä enemmän kuin ystävästäni naista. Tosin, en yhtään ihmettele, mikäli juttuni ovat läheskään samaa tasoa kuin tämä blogikirjoitus. Niinkuin kaikki sääälittävät rääpäleet, päätin puhumisen sijaan kirjoittaa rauhassa 'v***u' ja 'mua sitte rasittaa' -fraasini blogiin, jossa minun ei tarvitse kilpailla palstatilasta.
Etelä-Pohjanmaan keikat menivät hyvin. Oli jälleen ilo soittaa Joonatanin kanssa. Samalla reissulla kävin Sainin luona kylässä, Ainolla katsomassa kissoja ja metsässä Virpin kanssa tarpomassa. Opin jälleen puhumaan oikiaa kiältäni, ja Joonatan naureskeli tarjottua eksotiikka-annosta.
Tästä lähtien &Tuki -yhtyeen riveissä rumpuja soittaa loistava Rami Eskelinen! Ensikosketuksen uudesta miehistöstä voi saada Juttutuvassa 7.1.2006 alkaen, jolloin starttaa uusi "Laulutupa"-klubi, jota yhtyeemme isännöi kerran kuukaudessa. Aiheesta lisää myöhemmin.
Illat ovat alkaneet pimenemään. Pian on aika kaivaa yläkaapista isovanhempieni vanhan vilttitehtaan tuotantoa ja sytyttää ikkunassani 'tervetuloa thai-hierontaan' -valot. Olen ollut pitkään hyvällä tuulella. Huolenaiheeni ovat olleet lähinnä käytännönläheisiä ja arkisia.
Pohdin uuden levyhyllyn rakentamista. Myöhästyin tapani mukaan ranskantunnilta. Sain puhelun herrasmiesvarkaalta. Heräsin eräänä aamuna varhain itsestään ja toivotin huonekasveilleni hyvää huomenta. Noudatin periaatettani pimahtaa ainakin kerran chat-keskustelun aikana. Tunsin kuplintaa Powerbookini sisällä ja pelkäsin sen räjähtämistä. Aloitin uuden biisin. Mikäli saan sen valmiiksi, kuulevat ensimmäiset sen levynjulkkarikeikalla 19.11. Allekirjoitin kuukauden vetoomuksen.
Elokuvasäätiöllä esitettiin Lauri Haukkamaan ohjaama kauhuleffa 'The Kin'. Näimme siitä sekä ohjaajan, että ystäväni leikkaaman version. Jälkimmäinen julkaisiin Lordin The Monsterican Dream -levyn kylkiäis-DVD:nä viime keväänä. Viimeksi istuin samaisessa leffasalissa 10v. sitten. Tuolloin kankaalla esitettiin saman ohjaajan lyhytelokuva 'Gabriel ja Hirtettyjen Tonttujen Metsä'. Esitin siinä baarissa tupakoivaa naista drag-shown aikana. Kuvaukset tehtiin edesmenneessä Savannah-baarissa Mariankadulla.
Jatkoimme iltaa vanhoilla kotikulmillani. Ravintolan lasiovessa lukee vieläkin: Tämä on I luokan ravintola.
Kotiin palattuani totesin, etteivät nämä levyt enää kauaa tähän hyllyyn mahdu. Seurustelin taannoin puusepän kanssa -miten minä onneton aina tunaroin kaiken. Kuuntelin Paul Simonin '50 ways to leave your lover'. Still crazy after all these years on yksi lempilevyistäni. Edelleen ihmettelen, miksi muka Hearts and Bones olisi ollut floppi.
Illalla, kun on aivan liian myöhä ja pitäisi jo kovaa kaitsea itseään yöpuulle, tulevat parhaat sovitusideat. Muistan sen yön viime kesänä, kun kappale Jokin osa musta (tuli sun myötä takaisin) selkeni kirkkaasti mieleeni koko partituuriltaan. Visio oli ehyt ja mieli flown vietävänä. Sitten korkeimmista kuohuista selvittyäni mielessä alkaa jyskyttämään ajatus siitä, kuinka hemmetti saan tämän kaiken yhtä kirkkaana paperille seuraavana aamuna tai pitkän studiopäivän jälkeisenä iltana.
Viime yönä kello lähenteli kahta, kun sopraanosaxofonin vastamelodiat 'soittivat' itsensä kuuluviin. Jostakin syystä en kirjoita ideoitani koskaan ylös tuossa vaiheessa. Sinnikkäästi uskoen, että jos ne olivat hyviä, ne muistuvat mieleen uudestaan. Nyt harmittaa, kuten aina.
Luulen, että tuohon aikaan päivästä mieli on parhaimmassa suhteessa tyhjä, levoton, loppuunajettu ja haaveileva.
Rovaniemi oli varsinainen keidas keskellä nykyistä stressielämääni Helsingissä. Opiskelijat klinikalla olivat innostuneita ja lahjakkaita, ja yleisö Cómicon keikalla intensiivisesti mukana luomassa lämmintä tunnelmaa. Onnistunut esiintyminen kun syntyy niin vuorovaikutteisista lähtökohdista. Todella hienot muistot siitä minulle jäi.
Muihin keikkoihin verrattuna tämä poikkesi erityisesti coachaamisen suhteen. Ystäväni olivat käynnistäneet oma-aloitteisen markkinointikampanjan aina flyereista lähtien. Ennen keikkaa minua hemmoteltiin punaviinillä ja jogi-hieronnalla, sekä massiivisella blogi-tapaamisella, jossa palkintojakin jaettiin asianmukaisesti jokaiselle läsnäolijalle. Mainintoja keikasta ehti nettiin ennen ja jälkeen. Kalevakin kirjoitti jutun, johon löytyy linkki Sahara-sivulta.
Joonatan valmistelee edelleen levyään, mutta ehtii viikonlopun pikarundillemme Etelä-Pohjanmaalle. Sitä ennen minun olisi tarkoitus saada dokkarin musiikit valmiiksi. Kiirettä siis pitää.
Tiistain keikalla kokeilin headset mikkiä. Vähän niinkuin etukäteen pelkäsinkin, kapistus osoittautui käteväksi isopäisemmille laulajille.
Koppavat, nasaalilla 'juttuhan on näin' -äänellä puhuvat poikamyyjät ehdottivat teipin käyttöä.
Tarpeeni headsetille syntyi toiveesta saada mikrofoni, joka häiritsisi mahdollisimman vähän pianonsoittoa laulaessa. Jos keikan alussa täytyisi ryhtyä välineistön asentamiseen naamavärkkiin kiinni, tulisi lähinnä mieleen, että tavoitteesta on menty entistä kauemmaksi. Sellaiset systeemit päällähän sitä olisi vallan vapautunut ja tekniikaton tuntu -
Keikan jälkeen puhuimme suosikkisaxofonistini kanssa suhteellisen yhteneväiseen sävyyn eritoten näistä F-Musiikin myyjistä. (Heihin verrattuna esim. Levytukun myyjä oli ystävällisyydessään lähes epätodellinen. Harmi, ettei Levytukusta vain löytynyt tarvitsemiani laitteita.) Etenimme keikanjälkeisissä keskustelunaiheissa ihmisyyden syövereihin, haluihin ja pelkoihin. Kuulin saman, jo aiemmin kampaajan esittämän kysymyksen. Päädyin hiljaisena kuuntelemaan ystäväni viisaita ajatuksia ja pohdintojensa tuloksia.
Jos minua on jollain siunattu, niin hienoilla ihmisillä ympärilläni. Oma ajatteluni on tahmeaa ja hidasta, ilmaisuni kömpelöä ja habitukseni epämääräinen sekoitus haurautta ja pohjalaista vankkuutta. Mutta ystäväni ovat fiksuja.
Haluan siteerata jazzprofessorin kommenttia Jazzrytmit -lehdessä:rn rn"Suomessa on muutamia fantastisia huippusoittajia, esimerkkinä vaikkapa basisti Timo Hirvonen ja saksofonisti Joonatan Rautio. He ovat maailmanluokan soittajia, jotka eivät mielestäni saa tarpeeksi huomiota täällä. Jos vain saisivat hyvän mahdollisuuden, he pärjäisivät globaalissa kilpailussa loistavasti ja heistä vedettäisiin isot otsikot."
Hedelmällinen keskustelumme muhi mielessäni vielä pitkään. Muistan yöllisen, kostean, ilman ja Rautatientorin värit, kun talsimme kaupungin halki kohti Kaisaniemeä.
Viime aikoina olen ollut laittamassa alulle kahtakin lauluntekijäklubia, joista kirjoitan myöhemmin lisää. Tekninen ongelma syö näitä tekstejä, eikä se nyt ainakaan ole suoranaisesti kehottanut kirjoittamaan lisää. Asiaa hoitamaan pitäisi perustaa ilmeisesti erillinen virasto.
Huomenna kenties selviää syy siihen, miksi tuuperruin mm. viimeksi terveyskeskuksen vastaanottotiskille. Olen terve kuin pukki, mutta tekninen ongelma on tarttuvaa laatua. Hoidetaan siis tälläiset asiat ensisijaisesti.
Viikko tulee olemaan kiireinen. Punaviinin saanti tarvittaessa varmistettu. Minä olen nyt kärttyisä ja kärkevä, koska en kestä hallitsemattomuutta kouristelevan kehoni suhteen. Merkittävä ilon aihe on todeta säveltäneeni viime kesän aikana monta hyvää laulua. Sellainen ei tunnu henkilökohtaiselta onnistumiselta, vaan pelkästään ilon aiheelta.
Loppuviikosta lähden Rovaniemelle pitämään workshoppia. Jamisessiosta Makon kanssa on sovittu jo syyskuussa, The Bandia olisi tarkoitus soittaa. Basistin paikka on edelleen avoin.
Harvoin pystyy sanomaan, mitkä tekijät soittotilanteeseen lopulta vaikuttavat. Sellaisen haluaa todeta sen kummempaa mystifiointia harjoittamatta. Riittävän monet tahot kuvaavat taiteellista ilmaisua naiiveiltakin kuulostavin sanakääntein.
Lähes aina soitto- ja laulutilanteet ovat taistelua tekniikkaa, akustiikkaa, senhetkistä soittokuntoa ja erilaisia ulkokohtaisia asioita vastaan. Vaikka yleisö olisikin herkistynyt kuuntelemaan soittoa, saattaa tarjoilija aloittaa maidonvaahdotuksen juuri sopimattomimmalla hetkellä. Kaikenlaisia esimerkkejä muistuu mieleen. Puitteet ovat hyvät erittäin harvoin. Energiallakin on monta lähdettä; milloin se lähtee yleisöstä, milloin soittajien vuorovaikutuksesta, milloin 'hyvästä perusfiiliksestä'. Parhaimmillaan tietenkin kaikista näistä.
Eilisiltainen keikkamme alkoi tiedolla, että Taidehallin kaunissointinen vuokraflyygeli oli viety pois. Sen tilalla kyhjötti vanha epävireinen pystypiano, jonka, muistaakseni, ainakin pieni h jäi pohjaan aina, jos painoi pedaalia samaan aikaan. Ja koskapa pianoa pedaalitta soittaisi. Kuinka ankealta tuntuikaan palata tasossa taaksepäin. rn rnAnkara flunssa verotti duopartneriani Joonatan Rautiota, joka päätti jättää sopraanon telineeseen ja soittaa pelkästään tenorisaxofonilla. Matalamman soittimen päähän kohdistuva paine ei ollut niin pääontelot räjäyttävää. Itse olin jokseenkin heikkona viimeöisten pahoinvointikohtausten jäljiltä.
Soittotilanteen senhetkiset puitteet saivat meidät kuitenkin tarkkaavaisiksi. Hitaatkin tempot pitivät intensiteettinsä, ja fyysinen heikkoutemme rauhoitti kuuntemaan toisiamme tarkemmin. Keikka oli kaikenkaikkiaan onnistunut.
Tavaksemme on muodostunut käydä läpi keikkafiilikset rommitotin äärellä tovi konsertin päädyttyä tai viimeistään kotimatkalla. Siinä saamme elävää feedbackiä itsekriittisyyteemme, ja tasoitusta herkkien mieliemme liikkeisiin henkilöltä, joka parhaiten ymmärtää, mistä on kysymys. Tapa on ollut tarpeellinen ja opettavainen: samankaltaisia ajatuksia kiertää todennäköisesti jokaisen muusikon mielessä esiintymisen jälkeen. Eilenillalla tuo palautehetki jäi pitämättä. Roudasimme tavaramme ja saimme kyydin kotiin.
Koko päivä on mennyt yhtä biisiä editoidessa. Omistaapa kunnon kotistudio! Sellaisen rakentaminen on edelleen pitkän tähtäimen haaveena. Oli taas mukava lukea edellisen kirjoituksen kommentteja. Tiedoksi, että sen lisäksi että kommentit eivät oikein pysy aikajärjestyksessä, on niitä myös hävinnyt silloin tällöin ohjelmointivirheen takia. Pahoittelen tätä, yritämme korjata vian asap.
Viimeisen kuukauden The Band-kylpy alkaa laantua ja keho palautua maitohapoilta. Maltoin vihdoin palauttaa kirjastoonkin 'The Last Waltz' -videon. Levon Helm lauloi 'The Night They Drove Old Dixie Down'in niin silminnähden liikuttuneena, ja The Staplesin komppaama 'The Weight' hehkuen kuin groovemusiikin kirkkain timantti, että all you can do is to sing the gospel. Sen tahdissa tuulipuku päällä kävisi suhina.
Ranne on vihoitellut välillä sen verran, etten ole pystynyt kunnolla soittamaankaan. Nukuin pitkät yöunet, ja se tuntui auttavan heti. Ilmat ovat olleet ihania ja tekisi mieli oll ulkona paljon enemmän. Dokkarimusa ei ole vieläkään valmis, sen kimppuun heti huomenaamuna.
