|
Vuodesta 1974 laulaja-lauluntekijä Laura Sippolasta on kasvanut persoona, jolle herkkyys, avoimuus ja uteliaisuus ovat tuoneet eteen monenkirjavia tapahtumia. Värikkäät elämänkokemukset ovat taanneet sen, että lauluntekijällä on lauluihinsa ammennettavaa. |
|
|
|
Laura-Liina Sippola syntyi Lapualla. Hän hakeutui kodin pianon ääreen pienestä pitäen ja sepitti omia lauluja. Niiden lisäksi hän soitteli kuulemiaan sävelmiä; lastenlauluja, mieskuoro-klassikoita, virsiä ja joululauluja. Suurin taiteellinen vaikutus lienee tullut hänen äidiltään, joka kuvataiteilijana piti huolen, että koti oli täynnä estetiikkaa ja taidetta. Äidin musikaalinen sukutausta kuului tämän myös kirjoittaessa lauluja ja runoja.
Kahdeksanvuotiaana alkoivat pianonsoiton opinnot Lapuan Musiikkiopistossa. Nuotinluku alkoi hiljalleen taittua, vaikka opiskelikin pitkään absoluuttisen sävelkorvan suomin avuin.
Laura muutti Ouluun ja kävi Madetojan musiikkilukion. Siellä hän perusti ensimmäisen yhtyeensä. Pianonsoiton opinnot jatkuivat Oulun konservatoriossa. Lukion jälkeisen vuoden hän vietti Italiassa.
Suomeen palattuaan Laura aloitti opinnot Sibelius-Akatemiassa. Mukana kulkivat klassinen pianonsoitto sekä kiinnostus jazz-musiikkiin, jota hän myös opiskeli. Lauluntekeminen pysyi omana lajinaan, jonka sävellyksellistä ja sanoituksellista ammattitaitoa hän haki musiikin eri suunnilta. Samalla hän sai hyvän koulutuksen pianistiksi, muusikoksi ja pedagogiksi. Hän piti sävellyskonsertteja, joissa kokoonpanot vaihtelivat kymmenhenkisestä orkesterista nelihenkiseen Violintu-yhtyeeseen. Hän suoritti pianosta B-tutkinnon. Ennen valmistumistaan musiikin maisteriksi 2003 hän opiskeli pianonsoittoa viisi kuukautta Italiassa, Bolognan G.B. Martini konservatoriossa. Nykyään hän tekee taiteellista tohtorintutkintoa.
Hänellä on ollut ilo työskennellä lukuisten lauluntekijöiden ja jazzmuusikoiden kanssa. 2004 ilmestyneellä Sahara-esikoislevyllä soittavat mm. hienot eturivin muusikot Peter Engberg, Tuure Koski, Joonatan Rautio ja Marko Timonen. Yhtye on kulkenut Lauran tukena jo pitkän matkan, vain rumpuihin on vaihtunut Kepa Kettunen. Laura Sippola &Tuki piti 2006-2007 Laulutupa-lauluntekijäklubia. Laura on myös koonnut Ateneum-saliin lauluntekijämusiikin konserttisarjoja.
Mieli-EP ilmestyi helmikuussa 2008 Texicalli Recordsin Jupiter-levymerkille. Toinen pitkäsoitto ilmestyi tammikuussa 2009 ja Stadion toukokuussa 2010. Oman repertuaarin lisäksi hän säveltää musiikkia eri artisteille ja a cappella -yhtyeille. Hänen sävellyksiään löytyy Rajattoman, Club For Fiven, Laura Malmivaaran, Johanna Kurkelan sekä Jonna Järnefeltin levyiltä. Voitto Saimaan Sävel 2005 sävellyskilpailussa oli oiva osoitus hänen sävellystaidoistaan. Lauran laulua kuulee myös lasten jazzlevyllä Sika ja Taivaalliset tarinat ja Ipanapa 2. Hän myös tulkitsee Röyhkää Syvissä vesissä kokoelmalla.
Säveltämisen ohella hän keikkailee freelance-muusikkona ja toimii pianopedagogina. Hän on tehnyt sävellysmatkoja Pariisiin 2009, Beninin Villa Karoon 2006 sekä Rooman Villa Lanteen 2004 ja 2003.
|
|