Solistina toimiminen vaatii hieman erilaista ammattitaitoa kuin taustajoukoissa soittaminen. Joskus tuskailen sitä, että olen pianistina niin sidottu soittimeni taakse. Välillä on esiintymisiä, joissa laulan kasvot sivuttain yleisöön. Pahimmissa tapauksissa jopa selkä yleisöä vasten. Sydänmäkeä säestäessä oli hienoa seurata solistin työtä läheltä mutta sivusta. Tuntui mukavalta katsella tuttua puuhaa eri roolin takaa. Jussi tuskaili soundcheckin jälkeen sitä, että joutuu olemaan selin bändiin. Sain hieman perspektiiviä ajatuksilleni.
Tajusin, että oikeastaan se, että olen bändissä myös pianisti, antaa esiintymiselleni paljon enemmän työkaluja, kuin jos pitelisin pelkkää mikrofonia. Kun käsissäni on oma soitin, olen "rungossa" kiinni koko ajan. Pianolla hallitsee yhtäaikaa harmonian, rytmiikan ja vastamelodiat. Ehkä olen kehittänyt lauluakin "osaksi bändisoittoa" juuri siksi, että olen itse soittaja. Muistan myös biisit paremmin, kun sormet ovat koskettimilla.
Viime Laulutuvassa meinasin unohtaa sanat, kun eturivissä älämölösi ukkeli. Jouduin pitämään kunnon puhuttelun siitä, kuinka konsertissa käyttäydytään. Jälkeenpäin kuulin saaneeni saarnasta raikuvat aplodit. Itse en muista ollenkaan! :) Muistan vain kuulleeni bändiläisten suusta "Hyvä Laura!".
Jussia kompatessa huomasi, mitä on esiintyä ja toimia solistina. Miten kokonaisvaltaista keskittymistä tarvitsee ottaa yleisö haltuun, kommunikoida samanaikaisesti muiden soittajien kanssa, yrittää muistaa missä mennään, silti irtautua kontekstista ja heittäytyä vailla uskallusta. Jussi oli ekstaattinen lavapersoona ja puri kyllä väkeen.
Rami soitteli päivällä ja kysyi mielipidettäni keikasta. Oikeastaan kävi aika harvinaisella tavalla, kun keikan kaksi ensimmäistä biisiä (Mitchellin 'Strange Boy' ja Dylanin 'Sugar Baby'), jotka yleensä menevät soundien ja balanssin hakemiseen, loksahtivatkin paikoilleen paremmin kuin olisin ikinä voinut kuvitella. Strange Boyta oli ihana soittaa ja laulaa! Muistan tunteen, kun jo alkumetreillä tajusin soiton kuulostavan ja tuntuvan aivan mahtavalta. Sellaiset hetket ovat jakamisen kokemuksia ja harvinaisia lajissaan. Ne ovat helmiä.
Hearthillin setissä oli draivia ja rokkia. Sellaista on todella kiva soittaa. Rami harmitteli puhelimessa muutamaa mokaa. Tiedän kyllä sellaisten olevan itselle kiviä kengässä. Kokonaisuuden kannalta niillä ei ole mitään merkitystä, eikä niitä aina huomaa edes kanssasoittajat. Sen tietää kukin muusikko. Siitä huolimatta niitä vatvoo ja harmittelee, koska tietää niiden olevan typeriä ja turhia - varsinkin kun ne usein pompahtavat "varmoissa paikoissa". Minä sen sijaan ihailin sitä ammattitaitoa ja reaktionopeutta, jolla kukin bändissä reagoi tilanteisiin. Koskaan ei voi muistaa liiaksi kuuntelun tärkeyttä musiikissa. Sitäpaitsi: katseenvaihdot lavalla huokuvat tyytyväisyyttä, kun kaikki sujuu hyvin. Mutta kun joku erehtyy tai ottaa tietoisen riskin, josta selviydytään maaliin yhtäaikaa, ovat silmät entistä säihkyvämpiä ja yhteenkuuluvaisuuden tunne jälleen suurempi.
Tietokone on käynyt kuumana kirjoittaessani nuotteja ensimmäistä Laulutupaa varten. Lappuja on pitänyt kirjoittaa sekä covereista, että tietysti J.Hearthillin biiseistä. Viikonvaihdetta maustoi itse Mozartin kaksipäiväinen vierailu pääkaupungissa tuoden tarpeellisen piristysruiskeen työntekoon. Tänään pidimme 7-tuntisen treenipäivän. Bändi kuulosti hyvältä ja Jussi vahvalta solistilta. Kaiken pitäisi olla kunnossa lauantain ensimmäistä klubia varten.
Terveisiä Tampereelta. Toinenkin Joe Strummer memorial -konsertti oli täyttymys. Tunnelma oli aivan katossa lavalla, yleisössä ja takahuoneessa. Konsertissa oli kavereitakin kuuntelemassa. Mukana älyttömän mukavaa porukkaa, joille kaikille sydämelliset terveiseni Häklin joulumeiliterveisen sanoin: "You're a good sport!".
Kuten Joey mainitsikin (kiitos kommentaattoreille!), tuotto konsertista päätettiin laittaa Aasiaan katastrofin uhreille. Uuden vuoden toivoa kaikille.
Vuosi on lopuillaan. Niin paljon on tapahtunut, etten saata uskoa sen mahtuvan vain yhteen vuoteen. Yritän muistaa merkkipaaluja pysyäkseni laskuissa mukana. 2002 lähdin Bolognaan. 2003 tulin Bolognasta, valmistuin, kävin Roomassa ja aloitin levyn teon. 2004 kävin Roomassa, tein levyn valmiiksi ja lauloin hyväntekeväisyyskonsertissa tsunamin uhreille. 2005 olin Saariselällä, Pariisissa ja leikkauksessa. Ja voitin Saimaan Sävelen. Mitä jäi mieleen?
"Kohokohta 2005" palkinto menee nuorelle pojalle, joka liikuttuneet kasvonsa metallilävistyksiä tulvillaan tuli kertomaan konsertin jälkeen Rovaniemellä, kuinka "tämä oli Parasta Musiikkia, mitä olen ikinä kuullut". Ei paras konsertti, parasta musiikkia. Voitteko kuvitella?! Sen täytyi johtua encoresta
"Smelly Cat, Smelly Cat,
What are they feeding you?
Smelly Cat, Smelly Cat,
It's not your fault."
Olette suurin osa melko jänskänoloisia, kalaeläimen kuuloisia pulputtajia, joiden olemassaolon ja Japanin, Tongan ja Malesian (kuun eksoottisimmat) vierailut näen vain happilaitteiden lukijasta. Minäpä toivotan teille kaikille Oikein Hyvää Uutta Vuotta, hymyssä suin ja aina korvissa asti.
Olen kuunnellut viime aikoina Dylania. Eilen tuli ajankohtaa täydentävän dokumentin ensimmäinen osa. Dylanin ansioita lyyrikkona tuskin voi kiistää. Sen sijaan lauluntekijänä hän on varsin köyhä. Väittämäni riippuu tietysti hieman näkökulmasta. Mikäli haetaan biisinikkaria, jonka kappaleet istuvat leirinuotion ääreen ja jonka melodiat on helppo oppia ulkoa, on hän "the man" ainakin osassa tuotantoaan. Jos sen sijaan ajatellaan lauluntekijää taideteoksen luojana, lyriikka-, harmonia- ja melodiakudoksen sommittelijana, jonka lauluntekijätraditiolle tyypillinen omakohtaisuus ja osallistuminen hunnuttavat kokonaisuuden, on aikalaiskollegansa Joni Mitchell siinä paljon hienostuneempi ja korkeatasoisempi. Hän on aina ollut myös säveltäjä.
Vuonna 1977 ilmestyneellä 'Don Juan's Reckless Daughter' levyllään Mitchell kuljettaa lauluntekemistään aivan uudelle tasolle rakentaen pitkiä orkestraalisia (Paprika Plains) ja percussiivisia (The Tenth World) instrumentaaliosioita (Cotton Avenue). Hän laittaa unelmaryhmän (Airto Moreira, Manolo Badrena, Jaco Pastorius, Alejandro Acuña, Don Alias) soittamaan percussiotaustaa laulaen Chaka Khanin kanssa melodiaa sitä vasten (Dreamland). Vuonna 1975 ilmestyneellä 'The Hissing of Summer Lawns' levyllään featuroi Burundien rumpuryhmä (The Jungle Line) paljon ennen kuin kollegansa Paul Simon tai Peter Gabriel lähtivät hakemaan vaikutteita muista musiikkikulttuureista.
Kitaristien peruskoulutukseen kuuluu selvittää Mitchellin erilaisten kitaraviritysten kirjo, ja hänen äänensä laajan resonoinnin saloja spekuloidaan hakien perusteita aina lapsuuden poliosta lähtien. Joni Mitchellin voidaan katsoa olevan merkittävä tekijä lauluntekemisen tradition kehittymisessä hänen liki 40-vuotisen uransa aikana.
Tämänpäiväinen studiosessio peruttiin finanssipuolen ollessa edelleen epäselvä. Tässä aiheessa ajankohta ei paljoa optimismiani ruoki. Levyteollisuus voi huonommin kuin koskaan. Levy-yhtiöt joutuvat laskelmoimaan vain takuuvarmojen mainstream-artistien nimeen ja välttämään pienintäkin riskiä. Bändit, joissa soittajille ei tarvitse maksaa palkkoja, tai artistit, joiden taustat rakennetaan tietokoneella, ovat suurinpiirtein ainoita, joiden levyjä kannattaa tehdä. Singer-songwritereiden tuottaminen on kaikkein kalleinta, sillä musiikki soitetaan oikeilla soittimilla ja ammattilaismuusikoiden toimesta. Levykaupatkaan eivät nykyään menesty, sillä ihmiset eivät enää osta levyjä niin kuin ennen.
Julkaistuani Sahara-levyn, oli yllättävää, kuinka moni toimittaja ihmetteli levyni julkaisua omakustanteena. Ilmeisesti he eivät tiedä, että nykyisin lähes jokainen levy julkaistaan nykyisin ns. mastersopimuksella, jossa artisti kustantaa kaiken aina masterointivaiheeseen asti. Omassa tapauksessani solmin jakelusopimuksen, joka tarkoittaa sitä, että suurin osa myytyjen levyjen hinnasta palaa myös itselleni. Seuraavan levyni ilmestymistä kysellään jatkuvasti, mutta en voi sanoa siitä mitään varmaa. Toivottavasti mahdollisimman pian. Aihe jatkuu.
Paasattuamme kaksi tuntia puhelimessa meidän muusikoiden huonosta asemasta tällä telluksella, ja naurettuamme räkäisesti päälle siitä kuinka kamalalta valitushymnimme kuulosti, kysyi Timo, joko olin kuullut Joonatanin uutta levyä. Enpä ollut, kun emme olleet ehtineet tapaamaan. Naurattaessaan minua kertomalla valkoisten viiksensä värjäämisestä kampaamossa Teddy Rokin kiertuetta varten, asetti hän levyn soittimeen. Ja laittoi tulemaan vuosiajankohdan kaamoslääkettä. Hytkyin sohvalla ja huusin puhelimeen, My Man, My Man!!
Onnistuttuamme viimein järjestämään henkilökohtaisen residenssin lounaan merkeissä, saavuimme myöhässä tapojemme mukaan molemmat, Rautio ja minä. Vaihdoimme lahjoja ja tämän synkähkön loppuvuoden kuulumisia. Annoin myös levyllisen Laulutupa -materiaalia, jossa riittääkin töitä.
Nyt kotona, nuottien kirjoittelun lomassa, olen luukuttanut Medicinä. Kuultuani sen vaiheista pitkin vuotta on mahtavaa kokea yli 70 minuuttia grooven juhlaa, yksissä kansissa.
Kotisivujeni vakikävijät muistanevat Joe Strummer memorial -konsertit Helsingin Tavastialla ja Tampereen Tullikamarilla. Vuosi sitten pidetyistä konserteista on koottu live-albumi, joka julkaistaan alkuvuodesta LampLiteLtd:n toimesta. Noista konserteista jäi hyvät muistot. Oli kivaa laulaa punkkia. Ja jäkättää Amerikasta.
Eilisillasta jäi juuri sopivasti punaviiniä pienen iltapäiväkännin aikaansaamiseksi. Lainasin kirjastosta Dylanin, Coldplayn, Neil Youngin ja Charlie Pattonin levyjä, ja kelaan niitä doubledeckissäni. Nukuin viime yön erinomaisesti, pääsin lepoon jo ennen kahta. Sain kuulla puhelimessa niin mukavan unilaulunkin Aku Ankan äänellä esitettynä. Aamulla heräsin hyvin yllättävään yhteydenottoon viiden vuoden takaiselta tuttavalta. Vanhempi naishenkilö, jota muut pitivät hieman outona, mutta minä diggailin, oli nähnyt nimeni jossain lehdessä. Hän kertoili kukkivasta orkideastaan ja tyttärestään töissä Parolan vankilassa. Naisesta pitäisi tehdä elokuva kansainvälisille julkaisukanaville.
Tuossa on nyt levyllinen Sydänmäen biisejä, joista pitäisi tehdä laput. Ajattelin, että se voisi olla tämän illan puhde. Biisit, muuten, ovat mahtavia. Uskoisin, että ensimmäisestä Laulutupa-klubista tulee ikimuistoinen. Antaa nyt Dylanin kirkua vielä aikansa. Sitten käärin hihat ja sytytän moottorin Sibeliukseen.
Voi niin kivaa niin kivaa. Parituntinen palaveri mukavan musadiggarin kanssa. Tajuan saavani ammattilaisen tukea Laulutuvan tiedottamisessa. Aika kuluu kuin siivillä ja tunnelma on niin lempeä. Kahvila näyttää kuin olisimme tipahtaneet veronalaiseen hienostokortteliin Ponte Vecchion kupeessa. Lopulta riennän kirpeään nollamittarituiskuun ja ravintola Pianoon, jossa Tommi Vainikainen synttärisankaroi.
Piano oli täynnä erilaisia muusikoita ja lava raikasi uskomattomista esityksistä aina Unit6:stä hurmosgospeliin, jota julistivat huikean lahjakas Jippu sekä Joonatan. Juhlien resepti oli juuri oikea: juomaa, paljon hyviä soittajia ja onnellinen isäntä levittämässä iloista fiilistä. Soitimme Timon kanssa 'Koko väki koossa', sekä loppuillasta, kun olisi jo ollut parempi jättää väliin, 'Good Girlin'. Mukaan tulivat myös Joonatan ja Rami. Lopun bändikokoonpanoa en enää muista, kun biisi äityi varsinaiseksi artsuksi ja siitä maailmanlopun 'Summertimeksi', ja lavalle tippui soittajia yksi toisensa jälkeen. Kun me muut riensimme Manalaan, jäi päivänsankari roudaamaan. Näin se menee. Suurenmoiset onnittelut vielä Tommille!
Tammikuussa starttaavan Laulutuvan laulaja-lauluntekijät ovat varmistuneet. Aikataulut löydät NYT-sivulta. Toivotan klubille menestystä ja pitkää ikää.
Pitkästä aikaa istuin sohvalla kirjoittamassa päiväkirjaan ja kuuntelin läpi Sahara-levyn. Alusta aivan loppuun asti. Kirjoitin päiväkirjaan: eihän tämä ole ollenkaan huono. Ei sen edellisestä kuuntelusta varmaan aivan vuotta ole, mutta aikaperspektiivi on riittävä todetakseni, että siitähän tuli hyvä levy. Aikaa tuntuisi kuluneen näistä tunnelmista paljon enemmän kuin reilu vuosi.
Olen samaan aikaan huolissani ja haaveileva. Ajattelen, että voisin vihdoin ommella rästiin jääneitä töitä. Tiedän kumminkin, etten saa aloitettua yhtään mitään. Pyörittelen tekemisiä mielessäni, kunnes tulee ilta ja on aika lähteä hurvittelemaan. Anni lupasi tulla käymään sitä ennen. Hän sanoi puhelimessa, että minut oli mainittu jossain tv-ohjelmassa. Annukkakin soitti yllättäen. Ystäväni ovat ihania. Metsänenkeli-Viipille hyvää nimipäivää!
Etelä-Pohjanmaan keikat menivät hyvin. Oli jälleen ilo soittaa Joonatanin kanssa. Samalla reissulla kävin Sainin luona kylässä, Ainolla katsomassa kissoja ja metsässä Virpin kanssa tarpomassa. Opin jälleen puhumaan oikiaa kiältäni, ja Joonatan naureskeli tarjottua eksotiikka-annosta. rn
rnTästä lähtien &Tuki; -yhtyeen riveissä rumpuja soittaa loistava Rami Eskelinen! Ensikosketuksen uudesta miehistöstä voi saada Juttutuvassa 7.1.2006 alkaen, jolloin starttaa uusi "Laulutupa"-klubi, jota yhtyeemme isännöi kerran kuukaudessa. Aiheesta lisää myöhemmin.
Rovaniemi oli varsinainen keidas keskellä nykyistä stressielämääni Helsingissä. Opiskelijat klinikalla olivat innostuneita ja lahjakkaita, ja yleisö Cómicon keikalla intensiivisesti mukana luomassa lämmintä tunnelmaa. Onnistunut esiintyminen kun syntyy niin vuorovaikutteisista lähtökohdista. Todella hienot muistot siitä minulle jäi.
Muihin keikkoihin verrattuna tämä poikkesi erityisesti coachaamisen suhteen. Ystäväni olivat käynnistäneet oma-aloitteisen markkinointikampanjan aina flyereista lähtien. Ennen keikkaa minua hemmoteltiin punaviinillä ja jogi-hieronnalla, sekä massiivisella blogi-tapaamisella, jossa palkintojakin jaettiin asianmukaisesti jokaiselle läsnäolijalle. Mainintoja keikasta ehti nettiin ennen ja jälkeen. Kalevakin kirjoitti jutun, johon löytyy linkki Sahara-sivulta.
Joonatan valmistelee edelleen levyään, mutta ehtii viikonlopun pikarundillemme Etelä-Pohjanmaalle. Sitä ennen minun olisi tarkoitus saada dokkarin musiikit valmiiksi. Kiirettä siis pitää.
Viime aikoina olen ollut laittamassa alulle kahtakin lauluntekijäklubia, joista kirjoitan myöhemmin lisää. Tekninen ongelma syö näitä tekstejä, eikä se nyt ainakaan ole suoranaisesti kehottanut kirjoittamaan lisää. Asiaa hoitamaan pitäisi perustaa ilmeisesti erillinen virasto.
Huomenna kenties selviää syy siihen, miksi tuuperruin mm. viimeksi terveyskeskuksen vastaanottotiskille. Olen terve kuin pukki, mutta tekninen ongelma on tarttuvaa laatua. Hoidetaan siis tälläiset asiat ensisijaisesti.
Viikko tulee olemaan kiireinen. Punaviinin saanti tarvittaessa varmistettu. Minä olen nyt kärttyisä ja kärkevä, koska en kestä hallitsemattomuutta kouristelevan kehoni suhteen. Merkittävä ilon aihe on todeta säveltäneeni viime kesän aikana monta hyvää laulua. Sellainen ei tunnu henkilökohtaiselta onnistumiselta, vaan pelkästään ilon aiheelta.
Loppuviikosta lähden Rovaniemelle pitämään workshoppia. Jamisessiosta Makon kanssa on sovittu jo syyskuussa, The Bandia olisi tarkoitus soittaa. Basistin paikka on edelleen avoin.
Koko päivä on mennyt yhtä biisiä editoidessa. Omistaapa kunnon kotistudio! Sellaisen rakentaminen on edelleen pitkän tähtäimen haaveena. Oli taas mukava lukea edellisen kirjoituksen kommentteja. Tiedoksi, että sen lisäksi että kommentit eivät oikein pysy aikajärjestyksessä, on niitä myös hävinnyt silloin tällöin ohjelmointivirheen takia. Pahoittelen tätä, yritämme korjata vian asap.
Viimeisen kuukauden The Band-kylpy alkaa laantua ja keho palautua maitohapoilta. Maltoin vihdoin palauttaa kirjastoonkin 'The Last Waltz' -videon. Levon Helm lauloi 'The Night They Drove Old Dixie Down'in niin silminnähden liikuttuneena, ja The Staplesin komppaama 'The Weight' hehkuen kuin groovemusiikin kirkkain timantti, että all you can do is to sing the gospel. Sen tahdissa tuulipuku päällä kävisi suhina.
Ranne on vihoitellut välillä sen verran, etten ole pystynyt kunnolla soittamaankaan. Nukuin pitkät yöunet, ja se tuntui auttavan heti. Ilmat ovat olleet ihania ja tekisi mieli oll ulkona paljon enemmän. Dokkarimusa ei ole vieläkään valmis, sen kimppuun heti huomenaamuna.
Peter kävi soittelemassa, kokeilimme duo-juttuja laulu+kitara pohjalta. Vaikka laulaminen ja pianonsoitto ovat itselleni täysin toisiinsa kytkeytyneitä elementtejä, oli ihanaa pelkästään laulaa pitkästä aikaa. Ja mikäs siinä, kun Peter on niin hyvä! Tykkään noista duo-jutuista, siinä on paljon enemmän hiljaista.
Päivällä yllätti Miska Ferrari ja kertoi soittavansa Suomesta. Miscaccio! Tapasimme Bolognassa 3 vuotta sitten erikoisten yhteensattumien kautta. Viime kesänä emme nähneet, koska hän oli Roomassa "Uu Duen" konsertissa. Vein hänet Juttutupaan kuuntelemaan Puppea ja kumppaneita ja päivitimme kuulumisia sekavalla suomilianollamme.
Tänäaamuna sitten kurvasi Anni Volvo Amazoninsa pihaan ja vei minut sienimetsään. Anni kulki edellä ja minä hituroin perässä, kun jokaista sammallajia piti ihastella ja niiden päällä välillä maata. Siellä oli kyllä salaperäiset systeemit. Maalaistyttö palasi luontoon eikä suostunut riisumaan metsältä tuoksuvaa tuulipukuaan pois, ennen kuin piano-oppilas tuli ja piti hieman sivistäytyä.
SS 07-10-2005 Tuli krapulapäivän mielleyhtymä, eli olisiko "tuulipukumusiikki" modernia suomalaista kansanmusiikkia? Vai onko se vähän rumasti sanottu... En ole tosin nähnyt vielä kenenkään laulavan tai soittavan tuulipuvussa, mutta ehkä siinä voisi olla aineksia uuteen genreen.
07-10-2005 Tuli mieleen, että eivätkö hiphopparit soita tuulipukumusaa? Tai ainakin esiinny ne päällä. Henk. kohtaisesti tykkään enemmän luonnonkuiduista, mutta toivon kyllä "meneväni metsään" useamminkin. Asuin sananmukaisesti ensimmäiset 15 vuottani keskellä metsää, eli ei ihme, että monta juttua muistui siellä taas mieleen.
R.Kallion poika soitti muuten bändissäni bassoa joskus akatemian aikoina. Marzi kertoi kerran keräävänsä hyviä bändinnimiä, joita on tullut tien päällä vastaan. Niinkuin "The Anaconda". Saariselällä soitti eräs "Partanen & The After Shave". "Tuuli & The Puvut" on kans hyvä. - L
Pedro 07-10-2006 SS:n ajatus tuulipukubändistä on loistava. Laurahan voisi perustaa moisen bändin sivuprojektikseen: "Tuuli & The Puvut"! Ohjelmistoon moderneja versioita mm. Reijo Kallion, Matti & Tepon, Erkki Junkkarisen ja Merja Rantamäen biiseistä : )
